Yhä useampi suomalainen palveluyritys tähyilee kansainvälisille markkinoille. Oman konseptin ja markkinan löytämisessä ei kannata turvautua mutu-tietoon vaan hyödyntää saatavilla olevaa täsmätietoa. Siinä apuna voi toimia Palava Global, suomalainen kansainvälistämistoimisto, joka yhdistää tutkitun markkinatiedon, vahvan osaamisen sekä eri puolilla maailmaa toimivan kontaktiverkoston vientimahdollisuuksia etsivän yrityksen tueksi.
Palveluviennin osuus viennistä on kasvanut voimakkaasti läpi 2000-luvun. Tällä hetkellä palveluiden vienti maailmalle muodostaa noin kolmanneksen Suomen viennistä ja noin neljäsosalla palveluyrityksistämme on Paltan digitutkimuksen mukaan kansainvälistä liiketoimintaa. Mitkä ovat perustekijät, joita kansainvälistyminen yritykseltä vaatii?
– Kansainvälistymisen onnistuminen vaatii yritykseltä kilpailukykyisen tuotteen lisäksi riittäviä resursseja ja tahtotilaa. Ennen päätöksiä markkinanvalintaperusteiden pitää olla kirkkaana: on tiedettävä, mitä pystyy tarjoamaan ja minne tuotetta tai palvelua kannattaa viedä. Myytävän palvelun täytyy olla sellainen, joka erottuu valitulla markkina-alueella, ratkaisee jonkin kuluttajan ongelman – ja kannattaa huomata, että ongelma ei välttämättä ole sama kuin Suomessa. On selvitettävä myös, mihin oma osaaminen ja verkostot riittävät, ja missä avuksi kannattaa ottaa osaava kumppani, Palava Globalin toimitusjohtaja Salla Hänninen painottaa.
Vientiä ei voi lähteä tekemään vain fiilispohjalta. On mietittävä realistisesti, missä tuloksia on saavutettavissa järkevillä investoinneilla ja missä oma kilpailuetu on suurin.
Vientiä ei voi lähteä tekemään vain fiilispohjalta. On mietittävä realistisesti, missä tuloksia on saavutettavissa järkevillä investoinneilla ja missä oma kilpailuetu on suurin.
Panostusten tulee olla riittäviä ja harkittuja: jos tuotto-odotukset ovat suuria, myös panostuksia tarvitaan.
– Kansainvälistyminen ei ole mahdotonta, ei välttämättä edes vaikeata. Ulkomailla ei tarvitse olla yhtään vaikeampaa myydä kuin Suomessakaan, kun tuote ja myyntitapa on oikein valittu juuri omalle markkina-alueelleen. Sen takia ei kannata jättää lähtemättä ulkomaille, että pelkää riskien olevan suuria, Hänninen rohkaisee.
Räätälöityjä ratkaisuja
Palava Global on luotettu tuki ja kumppani monelle vientiyritykselle. Tarvittava kokonaisuus räätälöidään kunkin yrityksen tarpeen mukaan.
– Kauttamme yritys pääsee hyödyntämään ammattitaitoista ja monipuolista kontaktiverkostoamme eri puolilla maailmaa. Jokaiseen projektiin kootaan parhaat mahdolliset osaajat juuri kyseistä projektia silmällä pitäen.
Ensimmäiseen vaiheeseen eli markkinanvalintaan Palava Globalilla on hyödynnettävissä heidän kehittämänsä Markkinaskanneri-palvelu, joka vertailee tehokkaasti eri markkinoita dataan perustuen. Työkalun avulla yritys saa tutkittua tietoa juuri oman liiketoimintansa kansainvälisen menestyksen perustaksi. Kun markkina on valittu, käynnistyy strategiatyö markkinoille menoon, jossa tarkemmin käydään läpi mm. tarvittavat vaiheet ja toimenpiteet, yrityksen resurssit ja osaaminen. Palava Global on tarvittaessa vahvasti mukana myös operatiivisessa toteutusvaiheessa, esimerkiksi kontaktien luomisessa ja digitaalisessa markkinoinnissa.
Esimerkkinä asiakasyrityksestä Salla Hänninen mainitsee Causalus Oy:n, joka kehittää kokonaisvaltaisen lääkearvioinnin ohjelmistoa.
– Causalus käytti Markkinaskanneri-palveluamme useiden markkinoiden arviointiin kerralla, samalla yksilöllisesti rakennetuilla mittaristolla. Parhaat markkinat olivat lopulta aivan eri kuin yritys oli itse alunperin ajatellut. Avullamme yritys sai selkeän suunnan kansainvälistymiselle sekä useampiakin hyödyllisiä alan kontakteja kohdemarkkinoilla. Yhteistyömme jatkuu vielä strategiatyön ja markkinoille menon käytännön suunnittelun ja aikataulutuksen osalta, Hänninen kertoo.
Koronan myötä myös uusia avauksia
Koronaepidemia osui rajusti moneen yritykseen, ja vaikutukset näkyivät nopeasti etenkin palvelualoilla. Äkkipysähdyksen jälkeen moni yritys on kuitenkin löytänyt myös uusia tapoja pärjätä ja innovoida.
– Etenkin syksyn aikana markkinoille on tullut uusia konsepteja, ja toiminta kansainvälistymisen näkökulmasta on alkanut vilkastua. Yritykset, jotka pystyvät sopeuttamaan toimintaansa ja tekemään avauksia ulkomaille, ovat tehneet niin. Kansainvälistyminen on myös yksi keino jakaa riskiä, Salla Hänninen sanoo.
Hänninen korostaa myös Business Finlandin ja ELY-keskusten tekevän arvokasta työtä viennin tukemiseksi.
– Vientiä tarvitaan, jotta voimme pitää Suomen hyvinvointivaltiona.
Palava Global
- 2018 perustettu kansainvälistämistoimisto
- 4 osakasta, laaja kumppaniverkosto maailmalla
- auttaa yrityksiä kansainvälistymään strategisesti ja datapohjaisesti
- asiakkaista reilu puolet on palvelusektorin yrityksiä
Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme Twitterissä, LinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity uutiskirjeemme tilaajaksi.