13.9.2022

ArtikkeliUudistuva työelämä

Työ & elämä: Vaihtelevasta työajasta sopimiseen muutoksia 1.8. alkaen

Vaihtelevan työajan sopimuksia koskevien lakiuudistusten myötä työnantajan on kiinnitettävä aiempaa tarkemmin huomiota työvuorosuunnitteluun. Muutosten tarkoituksena on varmistaa paremmin se, että sovittu vähimmäistyöaika vastaa todellista työvoiman tarvetta. Muutokset perustuvat Sanna Marinin hallitusohjelmaan ja EU:n työehtodirektiiviin ja ne tulivat voimaan 1.8.2022.

Vaihtelevaa työaikaa koskeva ehto

Vaihteleva työaika tarkoittaa työaikajärjestelyä, jossa työntekijän työtuntien määrä vaihtelee sovitun vähimmäis- ja enimmäismäärän välillä. Työajaksi voidaan määritellä esimerkiksi 0–30 tuntia viikossa. Vaihteleva työaika tarkoittaa myös järjestelyä, jossa työntekijä tekee työtä erikseen kutsuttaessa.

Vaihtelevan työajan sopimukset ovat tyypillisiä aloilla, joilla kysyntä vaihtelee esimerkiksi kausiluonteisesti tai viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen välillä. Se voi olla hyödyllinen myös silloin, kun työtä on tarjolla vain satunnaisesti tai työntekijöitä tarvitaan töihin nopeasti.

Tiedot työvoiman tarpeesta annettava aiempaa tarkemmin

Työsuhteen alussa työnantajan on annettava vaihtelevaa työaikaa noudattavalle työntekijälle tieto siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoiman tarvetta. Tämä velvollisuus oli voimassa jo ennen uudistusta.

Nyt lakiin lisättiin uusi velvoite. Sen mukaan työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa työsuhteen alussa myös ne viikonpäivät ja kellonajat, joina työvoiman tarvetta syntyy. Näinä ilmoitettuina viitepäivinä ja -tunteina työtä voi teettää ilman työntekijän erillistä suostumusta.

Työntekijältä pyydettävä suostumus, jos sovituista päivistä tai kellonajoista poiketaan

Muutosten takia työnantajan tulee jatkossa kiinnittää tarkempaa huomiota työvuorosuunnitteluun.

Jo aiemmin työnantaja on tarvinnut työntekijän suostumuksen, jos aikoo suunnitella työvuoroja niin, että työaika ylittäisi sovitun vähimmäistuntimäärän.

Nyt työnantaja tarvitsee työntekijän suostumuksen myös silloin, jos aikoo sijoittaa työaikaa työsuhteen alussa ilmoitettujen viitepäivien ja -tuntien ulkopuolelle.

Lakiuudistuksessa työnantajalle tuli myös velvollisuus tietyin edellytyksin maksaa vaihtelevaa työaikaa tekevälle työntekijälle korvaus, jos työvuoro peruutetaan alle 48 tuntia ennen työvuoron alkua.

Työaikaehtoa arvioitava vuosittain

Työnantajan täytyy tietyin väliajoin tarkastella työajan toteutumista ja tehdä siihen tarvittaessa muutoksia. Tarkoitus on varmistaa, että sovittu työaika vastaa todellista työvoiman tarvetta.

Aiemmin työaikaa piti tarkastella 6 kuukauden välein, jos työntekijä sitä pyysi. Uudistuksen myötä työnantajan tulee automaattisesti arvioida työajan toteutumista vähintään 12 kuukauden välein. Tarkastelun ajankohdasta tulee ilmoittaa työntekijälle.

Jos toteutuneiden vähimmäistuntien määrä on vakiintuneesti ollut sovittua suurempi, työnantajan on kuukauden kuluessa tarjottava työntekijälle vähimmäistyöajan nostamista niin, että se vastaa todellista tarvetta.

Millä edellytyksillä vaihtelevasta työajasta saa sopia?

Vaihtelevasta työajasta saa sopia työnantajan aloitteesta vain, jos työvoiman tarve todellisuudessa vaihtelee. Jos työnantaja tietää tarvitsevansa työntekijän työpanosta kiinteän määrän, esimerkiksi 20 tuntia viikossa, vaihtelevasta työajasta ei saa sopia työnantajan aloitteesta.

Myöskään vähimmäistyöaikaa ei saa työnantajan aloitteesta sopia pienemmäksi kuin todellinen työvoiman tarve on.

Uudistukset sisältävät paljon yksityiskohtaista sääntelyä. Lisäksi työehtosopimuksissa on määräyksiä vaihtelevaan työaikaan liittyen. Paltan jäsenten tukena työehtosopimuksiin ja työlainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä toimivat sopimuksista vastaavat asiantuntijamme.

Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK on laatinut muutosten soveltamisohjeet. Soveltamisohjeet pääset lukemaan EK:n sivuilta.

Muistilista työnantajille

  • Ilmoita työsuhteen alussa, missä tilanteissa ja missä määrin työvoiman tarvetta syntyy. Ilmoita myös ne viikonpäivät ja kellonajat, joina työvoiman tarvetta syntyy.
  • Pyydä työntekijältä suostumus, jos suunnittelet työvuoroa sovittua vähimmäistuntimäärää suuremmalle ajalle. Pyydä suostumus myös, jos suunnittelet työvuoroa sovittujen viitepäivien tai -kellonaikojen ulkopuolelle.
  • Huomaa, että jos työvuoro peruutetaan alle 48 tuntia ennen työvuoron alkua, työnantaja voi tietyin edellytyksin joutua maksamaan työntekijälle korvauksen.
  • Tarkastele työaikaehdon toteutumista vähintään 12 kuukauden välein. Ilmoita tarkastelun ajankohta työntekijälle. Tarjoa tarvittaessa työntekijälle työtä niin, että se vastaa todellista tarvetta.