9.10.2024

ArtikkeliOsaava työvoima

Uusi Konepajan lukio tekee työelämätaidot tutuiksi jo lukiossa

Vallilassa Helsingissä tänä syksynä aloittanut Konepajan lukio mullistaa totutut lukio-opetuksen mallit ainutlaatuisilla käytännöillään. Verkostoja ja työelämätaitoja painottavan koulun nuoret oppivat myös työpaikoilla. Yhtenä koulun kumppanina toimii työelämän asiantuntijatalo Eezy.

Lukio-opetus on vahvasti uuden äärellä, siitä kertoo Konepajan lukion avaus ajatella opiskelurakenne uusiksi. Konepajan lukion konseptissa oppilaat työskentelevät tiimeissä, ja ryhmät vierailevat säännöllisesti koulun verkostoon kuuluvien työelämäkumppanien luona soveltamassa oppiaineita. Koulu on sopinut kumppanuudesta useiden yritysten, järjestöjen ja työelämätoimijoiden kanssa, ja ne antavat oman panoksensa opiskeluun tarjoamalla tilojaan ja osaamistaan oppilasryhmille. Kumppanien anti tehtävineen suhteutetaan opetusohjelmaan.

Uudessa konseptissa koulussa opiskellaan neljänä päivänä viikossa, sillä keskiviikot on omistettu verkostokumppaneille. Oppilailla ei ole perinteisiä koeviikkoja, vaan kokeita järjestetään sopivin välein opitun mukaan. Tavallisen lukion tapaan opetus toki tähtää siihen, että oppilaat suoriutuvat ylioppilaskirjoituksista ja saavat jatko-opintokelpoisuuden.

Työelämätaidot kuuluvat yleissivistykseen

Konepajan lukion rohkeasti perinteitä rikkova toimintatapa saattaa hyvinkin toimia uudistumisen sysäyksenä myös muille lukioille riippumatta niiden painotuksista. Vaikka oppilaat suuntaavat pääasiassa korkeakouluihin, lukion yleissivistävään tehtävään voisi laajemminkin kuulua Konepajan lukion malli, joka kohtauttaa opiskelun ja työelämän, teorian ja käytännön sekä mielikuvat ja todellisuuden.

Myös akateemista uraa suunnittelevat nuoret tarvitsevat ajoissa työelämätaitoja ja hyötyvät varhaisista verkostoista. Vaikka varsinainen työura odottaisi vasta korkeakoulun päätteeksi, aikainen työelämän tuntemus auttaa selkiyttämään uratoiveita ja on avuksi jo kesätöiden aikana.

Varhain opituista taidoista ja realistisesta mielikuvasta hyötyvät paitsi nuoret itse, myös työelämä. Se saa hakijoita, joilla on jo käsitys eri tehtävistä ja jotka ovat hakemassa töihin keskivertoa tietoisempina siitä, mikä heitä odottaa.

Verkostopäiviä ja projektiviikkoja

Konepajan lukiossa kouluviikon katkaisee säännöllisesti verkostokeskiviikko, ja hieman harvempaan tahtiin kokonainen verkostoviikko. Ne on omistettu työelämäkumppaneille. Keskiviikkoisin oppilaat toimivat kumppaneiden tiloissa oppimassa uutta ja kokemassa työelämässä mukana olemista. Verkostoviikot puolestaan tarjoavat nuorille mahdollisuuden syventyä yhteistyökumppanien tarjoamiin aiheisiin useiden perättäisten päivien ajan, mikä mahdollistaa esimerkiksi pitempien projektien ja tutkimusten tehokkaan edistämisen. Verkostoviikoilla oppilaat voivat osallistua myös esimerkiksi valmennuskursseille.

Työnteosta ei ole kysymys, oppilaat eivät ole kumppanien palkkalistoilla tai saa rahallista korvausta. Kyse on tietojen ja taitojen hankkimisesta sekä työelämän eri puoliin totuttautumisesta. Oppilaiden kiertäessä lukion aikana eri toimijoiden vieraina ja saadessaan kumppaneilta opintoihin liittyviä tehtäviä he saavat samalla selkeyttä moniin pohtimiinsa seikkoihin. Mitkä alat ja ammatit tuntuvat kiinnostavilta? Mitä niissä käytännössä vaaditaan? Minkälaiset jatko-opinnot olisivat hyödyksi? Mielikuvat eri aloista ja työtehtävistä saavat realistista pohjaa.

Työelämäpassi kokoaa opitun ja koetun

Työelämän asiantuntijatalo Eezy aloitti heti aloitussyksynä Konepajan lukion kumppanina ja toi uuteen kokonaisuuteen vielä oman lisäulottuvuutensa: työelämäpassin. Kyseessä on Eezy Työllisyyspalvelujen pilotti.

– Opiskelijat työstävät työelämäpassivalmennuksen pohjalta portfolion, johon on koottu heidän saamansa työelämätaitoihin liittyvä valmennus. Kun myöhemmin elämässä tulee aika hakea työpaikkaa, työelämäpassi on eduksi. Passi dokumentoi valmiudet ja auttaa niiden muistamisessa ja tunnistamisessa. Tämä helpottaa esimerkiksi CV:n kirjoittamista, selvittää Eezy Valmennuskeskuksen valmennusjohtaja Mia Göcer, joka toimii Eezyssä Konepajan lukion yhteistyövastaavana.

Eezy Työllisyyspalveluiden työelämäpassivalmennuksessa aloitti tänä syksynä 25 Konepajan lukion oppilasta. Valmennus tapahtuu liveopetuksessa, joten kanssakäyminen on aitoa, ei ruudun ääressä istumista. Live-tilanteet antavat rohkeutta ja opettavat ryhmässä toimimista.

– Nuoret käyvät yhdessä valmentajan kanssa läpi erilaisia työelämään liittyviä tilanteita ja saavat moninaista harjoitusta työpaikkojen hakemiseen. Heille selviää esimerkiksi, miten erilaisiin työtehtäviin haetaan ja minkälaisia hakemusmalleja on. Oppilaat pääsevät kirjoittamaan hakemuksia kirjaimellisesti. He oppivat, miten he voivat rakentaa CV:n siten, että erottuvuustekijät tulevat esiin ja miten työhaastatteluihin kannattaa valmistautua.

Heti syksyllä Eezy Henkilöstöpalvelujen asiantuntija haastatteli oppilaita. Autenttiset työhaastattelujen simulaatiot auttavat nuoria omien taitojen esille tuomisessa ja jännityksen hallitsemisessa. Myöhemmin elämässä nuorilla on työhaastatteluissa varmempi olo.

Apua sekä jatko-opintoihin että työelämään

Lukion jälkeinen elämä saattaa jännittää oppilaita, sillä vanha rutiini katkeaa ja jatkossa heiltä odotetaan itsenäisempää toimimista. Oma ala saattaa vielä olla hakusessa, ja mielikuvat korkeakoulussa opiskelemisesta ja työelämässä toimimisesta voivat tuntua hämäriltä. Kesätöitäkin pitäisi jatkossa saada.

Eezy pyrkii hälventämään oppilaiden huolia ja tarjoaa työelämätaitojen lisäksi apuaan niin opiskelutaitoihin, jatko-opintoihin kuin urapolkuihin. Myös yrittäjyyteen ja jopa oman osaamisen markkinointiin ja viestintään on tarjolla ratkaisuja. Kesätöitäkin talon kautta löytyy.

Mia Göcerin mukaan Eezyn tavoitteena ei ole houkutella lukiolaisia esimerkiksi ilta- ja viikonlopputöihin, sillä lukio-opiskelu on raskasta. Mikäli joku tehtävistä kiinnostuu, häntä toki autetaan, mutta Eezyn tähtäin on pitemmällä. Se haluaa olla tukena jatko-opintojen, urapolkujen ja työelämän suunnittelussa eli rakentaa missionsa mukaan hyvää työelämää. Tärkeintä on, että oppilaat saavat myönteisen ensivaikutelman työelämästä ja kiinnittyvät siihen. Lukioaikana opitut työelämätaidot tukevat tätä tavoitetta.

– Työelämän pelisäännöt tulevat valmennuksessa oppilaille tutuiksi. He saavat esimerkiksi työsopimukseen, palkkaukseen ja työtodistukseen liittyviä tietoja ja taitoja. Heille kirkastuu, mitä työpaikoilla odotetaan uusilta tulokkailta ja miten erilaisissa tilanteissa toimitaan, Göcer kertoo.

Nuori pysyy siellä missä viihtyy

Nykynuoret ovat jo lähtökohtaisesti edellisiä sukupolvia valveutuneempia ja usein tietoisempia oikeuksistaan kuin edelliset, mutta samalla vähemmän valmiita sitoutumaan. Heille merkitsee paljon se, että he aidosti viihtyvät työpaikalla ja tehtävissään. Jos kokemus on ”en tykkää”, nuoret ovat edellisiä sukupolvia valmiimpia vaihtamaan nopeasti paikkaa.

Tässä asiassa Eezy päätti oppia nuorilta itseltään. Konepajan lukion oppilaille annettiin jo orientaatioviikolla tehtäväksi pohtia hyvinvointia työpaikalla, miten se liittyy työpaikalla viihtymiseen ja työnantajaan kiinnittymiseen. Nuoret suunnittelivat 24 tunnin haastetehtävässä stressinhallintaan liittyvän lautapelin.

– Eezyn on tarkoitus tuoda yhteistyöhön mukaan myös työkykyyn ja työhyvinvointiin sekä vastuullisuuteen liittyviä asioita, joten kuulemme mielellämme nuorten ajatuksia. Konsepti kehittyy kokemusten ja palautteen mukaan, ja nuoret voivat vaikuttaa sisältöjen kehittämiseen.

Oppilaitosyhteistyöstä Eezyllä on kokemusta jo ennestään. Se on jo vuosia tutustuttanut nuoria esimerkiksi kevytyrittäjyyteen, ja Eezy Henkilöstöpalvelut on auttanut eri oppilaitosten oppilaita keikka- ja kesätöitten löytämisessä. Eezy Valmennuskeskus puolestaan on tehnyt yhteistyötä eri oppilaitosten opinto-ohjaajien kanssa nuorten jatko-opintoihin liittyen.

– Parhaillaan Eezy Flow viimeistelee NextGen-osaajaverkostomme kanssa yhteistyössä toteutettua tutkimusta nuorten työelämäkokemuksista. Siinä selvitetään alle 30-vuotiaiden nuorten havaintoja työelämästä, muun muassa perehdytykseen ja työhön kiinnittymiseen liittyen. Tutkimustulokset julkaistaan Työelämäfoorumi 2024 -tapahtumassa marraskuussa. Nuoret ovat meille tärkeä sidostyhmä. Vuonna 2023 työllistimme 15 000 alle 30-vuotiasta.

Työnantajat toivovat parempia valmiuksia

Työssä viihtymisessä auttaa monen muun seikan lisäksi se, että taidot ja valmiudet käyvät yksiin tehtävien kanssa. Silloin myös stressiä on helpompi hallita. Mia Göcer kertoo Eezyn eri yksiköiden saaneen työnantajilta viestiä, jonka mukaan nuorten valmiuksissa on parantamisen varaa. Työnantajat saattavat ottaa uusia työntekijöitä palkatessaan esimerkiksi vielä yhden varalle, sillä todennäköisesti joku valituista lähtee, joko omasta tahdostaan tai työnantajan päätöksellä.

Tähän haasteeseen Eezy toivoo tuovansa helpotusta valmennuksillaan ja työelämäpassillaan. Ihanteellista olisi, jos nuoret oppisivat valmennuksissa myös stressinhallintaa, pitkäjänteisyyttä ja itsensä johtamista. Eezy tuntee Göcerin mukaan yhteiskunnallista vastuuta siitä, että nuoret integroituvat työelämään.

Kaikilla on vastuu nuorista ja tulevaisuuden työelämästä

– Tuleva työelämä on nuorten, ja koko vanhemmalla polvella on vastuu sen houkuttelevuudesta. Jo tällä hetkellä Suomessa on osaajapulaa, ja hyvistä työntekijöistä käydään kilpailua. Emme saisi menettää yhtäkään nuorta, vaan heidät tulee pitää kiinni opinnoissa ja työelämässä kaikin keinoin, Mia Göcer sanoo.

Nuorilla on usein erilaiset odotukset työelämän suhteen kuin työnantajilla ja organisaatioiden johdolla, mutta yritykset voivat oppia paljon nuorilta. Sukupolvien välinen avoin vuoropuhelu on tärkeää. Parhaassa tapauksessa Konepajan lukion aloittama yhteistyö verkostokumppanien kanssa kehittää sekä nuoria itseään että organisaatioita ja vaikuttaa jopa Suomen työelämään.

Teksti: Liisa Joensuu
Kuvat: Eezy