BlogiPaltan viestintä

23.12.2020

Digiloikalla jouluun

Poikkeuksellisena vuotena myös jouluun laskeudutaan poikkeuksellisessa tilanteessa. Kokoontumisia ja matkustamista toisille paikkakunnille suositellaan välttämään, ja tämän myötä monen jouluperinteet joutuvat uudelleen tarkasteluun. 

Helsingin Sanomien alkukuun gallupissa joka neljäs oli muuttanut joulunviettosuunnitelmiaan. Gallupin mukaan yli puolet oli jättämässä tänä jouluna väliin vierailut sukulaisten ja ystävien luona, kuten nykyisillä viranomaisten suosituksilla ohjataankin. 

Koronavuosi on mahdollistanut merkittävän digiharppauksen koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Paltan kesän digigallupissa kaksi kolmesta vastasi ottaneensa jo kevään aikana käyttöön uusia digitaalisia palveluita. Joulun fyysistä yhdessäoloa ja samojen patojen ääreen pääsemistä on vaikea korvata, mutta etäyhteydet mahdollistavat ainakin digitaalisen yhteyden saamisen myös tänä jouluna. 

Talouden epävarmuudet eivät ole vaikuttaneet keskimääräisiin joulubudjetteihin, vaikka koronan vaikutukset näkyvät yhä useilla palvelualoilla. 

Jouluun panostamisesta ja lahjoista ei olla tinkimässä edes poikkeusvuotena. Suomalaiset ovat aikoneet Nordean kyselyn mukaan käyttää rahaa joulunviettoon viime vuosien tapaan. Talouden epävarmuudet eivät ole vaikuttaneet keskimääräisiin joulubudjetteihin, vaikka koronan vaikutukset näkyvät yhä useilla palvelualoilla. 

Nordean kyselyssä vain joka kolmas vastasi kuitenkin tekevänsä jouluostoksensa tavalliseen tapaan. Digitaalisuus näkyy myös joulukaupassa. Yhä useampi tekee jouluostoksensa verkossa. Lisäksi kyselyn mukaan yhä useampi haluaa jouluna panostaa kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin tukeakseen suomalaisia yrityksiä. 

Monet palvelut ja matkustaminen ovat olleen pysähdyksissä keväästä alkaen, mutta ensi vuodelle on näkyvissä jo valoa koronarokotusten alkaessa. Joululahjakyselyssä liput elokuviin, konsertteihin ja muihin tapahtumiin ovat vähentyneet tänä vuonna epävarman tilanteen vuoksi. Lahjakortit tapahtumiin tai muihin palveluihin voivat silti olla oiva valinta näkymien valaistuessa kesää kohti mentäessä. 

Digitaalisuus näkyy myös joulukaupassa.

Tätä blogia kirjoittaessani vahva suositus on yhä viettää joulua vain lähipiirin keskuudessa ja välttää matkustamista. Vaikka kaikkia perinteitä ei ole mahdollista toteuttaa, toivotaan että jokainen pystyy viettämään joulua itselleen mieluisalla tavalla ja pysymään terveenä. 

Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä ja Instagramissa sekä liity uutiskirjeemme tilaajaksi.