Ei, kaikki eivät halua tulla Suomeen – töihin tulijoita pitää houkutella ja tulemisen pitää olla helppoa

Työperäinen maahanmuutto puhuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Tarvitaanko sitä ja jos tarvitaan niin kuinka paljon? Pitäisikö kenen tahansa pystyä tulemaan Suomeen töihin? Elinkeinoelämän tavoitteena on pitkään ollut niin sanotun saatavuusharkinnan poistaminen. Saatavuusharkinta tarkoittaa prosessia, jossa työntekijän oleskeluluvan käsittely Migrissä pysähtyy odottamaan ratkaisua siihen, onko kyseiseen tehtävään saatavilla kohtuullisessa ajassa työvoimaa Suomesta ennen kuin tehtävään voidaan rekrytoida työntekijä EU:n ulkopuolisista maista.

Maahan muuttavan yksilön näkökulmasta saatavuusharkinta näyttäytyy epäloogisena limbona, joka ankkuroi tulijan aina yhteen ammattialaan. Jos tulet Suomeen työskentelemään saatavuusharkinnan kautta esimerkiksi sähköasentajana, mutta olet ammattipätevyydeltäsi myös kokki, et voi työskennellä suoraan Suomessa kokkina. Jos haluat hyödyntää toista ammattiasi vaikkapa työsuhteen katkostilanteissa, joudut uudelleen saatavuusharkinta-arviointiin. Järjestelmän epäloogisuutta kuvaa se, että jos saat oleskeluluvan maahan muuttavan puolison kautta, niin sinuun ei sovelleta saatavuusharkintaa vaan saat työllistyä vapaasti sähköasentajaksi tai kokiksi.

Työnantajalle järjestelmä toimii hyvänä pelotteena kansainvälisten rekrytointien vaikeudesta. Lisäksi lupapäätösten odotteluun kuluvat viikot ovat poissa tuottavasta työstä ja maksavat yrityksille oikeaa rahaa. Työvoimapulamme on osoittanut, että työvoiman tarve muuttuu erityisesti kaupunkiseuduilla nopeammin kuin viranomaisprosessit pystyvät siinä auttamaan. Saatavuusharkinta tuo rekrytointiprosessiin epävarmuutta, viivytystä sekä toimii mainehaittana Suomelle, joka on jo muutoinkin altavastaajana vetovoimassa maahanmuuttajien kohdemaana.

Saatavuusharkinnan säilyttämistä perustellaan sillä, että sen avulla voidaan ehkäistä työperäistä hyväksikäyttöä. Argumentti on vastuullisuudessaan tavoittelemisen arvioinen, mutta ei toteudu käytännössä. Tyypillisimmin työperäinen hyväksikäyttö tapahtuu tilanteissa, joissa ihminen on ns. menettänyt työpaikkansa ja oleskeluluvan menettämisen pelossa ottaa vastaan mitä tahansa työtarjouksia. Toisekseen työperäistä hyväksikäyttöä epäillään ja todellisuudessakin valitettavasti tapahtuu jo nyt, vaikka meillä on käytössä saatavuusharkinta. Etukäteistarkistelun sijaan panokset olisikin käytettävä työsuojelutarkastuksiin sekä hyväksikäytön sanktioiden ja lainsäädännön kiristämiseen.  

Elinkeinoelämän viesti on selkeä – työperäiseen hyväksikäyttöön meillä on nollatoleranssi, emmekä vastusta sanktioiden ja lainsäädännön kiristämistä. Asiaan on herätty myös muualla ja esimerkiksi kansaedustaja Anna Kontula on tehnyt aikoinaan lakialoitteen saatavuusharkinnan poistamisesta, koska se osaltaan aikaansaa ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä ja työperäistä ihmiskauppaa.

Toinen saatavuusharkinnan säilyttämisen argumentti on, että meidän tulee varmistaa suomalaisten työnhakijoiden työllistyminen. Sama toive on työnantajilla, koska rekrytointi ulkomailta on kallis investointi ja sisältää myös kielitaitoon, työkulttuureihin sekä pitovoimaan liittyviä riskejä. Ensisijainen vaihtoehto on löytää siis tekijät Suomesta, mutta vaikka avoimia työpaikkoja on, niin hiljaista on hakijarintamalla.

Työnteon kannustinloukut ovat todellinen ongelma, kuten myös se, etteivät työpaikat ja työttömät kohtaa. Ratkaisuna ei ole saatavuusharkinta vaan työttömien siirtyminen kortistosta töihin, aito ymmärrys siitä keitä meillä on työnhakijoina ja työn vastaanottoa haittaavien kannustinloukkujen korjaaminen. On syytä myöntää, että työttömänä työnhakijana voidaan olla myös siitä syystä, että se varmistaa toimeentulon ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko ihmisellä todellista osaamista, halua tai edellytyksiä elämäntilanteessaan siirtyä työelämään.

Ja sitten on kolmas argumentti, joka on erityisesti AY-väelle tärkeä: saatavuusharkinnalla yritetään estää palkkojen polkeminen. Asiaa on selvitetty useillakin tutkimuksilla ja niiden mukaan maahanmuutolla voi olla vaikutusta alan palkkatason kehitykseen – sekä negatiivisia että positiivisia . On hieman yksisilmäistä ajatella, ettei palkkakehitykseen jo nyt vaikuttaisi EU:n sisältä köyhemmistä maista tuleva työvoima, vaan ainoastaan EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät. Joka tapauksessa palkkakehitykseen vaikutetaan muualla kuin maahanmuuttoa rajoittavissa pöydissä eikä saatavuusharkinta työkaluna suojele palkkoja.

Osana ulkomaalaislainsäädännön 5 luvun uudistamisen valmistelutyötä on arvioitu, että saatavuusharkinnan osapäätöksiin käytetään vuosittain noin 60 henkilötyövuotta. Rahallinen satsaus järjestelmään pelkästään virkatyön palkkakuluina on noin 3 miljoonaa euroa. Tämän rahan voisi käyttää tehokkaamminkin ja siirtää resurssia papereiden pyörittelystä esimerkiksi työsuojelupiirien työperäisen hyväksikäytön tarkastuksiin.

Keskustelu saatavuusharkinnasta on ajautunut pattitilanteeseen, jossa puolesta ja vastaan argumenteista pidetään kiinni tiukasti. Jotta tästä juupas – eipäs tilanteesta päästään eteenpäin, niin seuraavassa hallitusohjelmassa on oltava kirjaus saatavuusharkinnan poistamisesta ja siihen käytettyjen resurssien kohdentamisesta esimerkiksi työperäisen hyväksikäytön torjumiseksi. Ellei hallitus kykene tähän kirjaukseen, niin ohjelmassa tulisi vähintäänkin olla kirjaus saatavuusharkintamallin kehittämisestä Suomen työelämää aidosti palvelevaksi ja maahanmuuttajia oikeudenmukaisesti kohtelevaksi.