Jokainen työyhteisö hyötyy monimuotoisuudesta – muun muassa eri-ikäisistä, eri taustaisista, eri sukupuolia edustavista ja eri tavalla ajattelevista ihmisistä. Paltan järjestämässä Aamunavaus-webinaarissa pohdittiin tällä viikolla, miten työkulttuuria voidaan kehittää entistä paremmin monimuotoisuuden huomioivaksi. Tämä on suomalaisyrityksille myös kohtalonkysymys, jotta saamme kansainväliset tekijät viihtymään juuri täällä. Ilman heitä emme pärjää, bloggaa Paltan viestinnän asiantuntija Kiia Etelävuori.
Monimuotoisuus lisää tutkitusti tuottavuutta ja luovaa ongelmanratkaisua, mikä johtaa myös parempaan päätöksentekoon ja bisnekseen. Paltan webinaarissa Inklusiivin perustaja ja toimitusjohtaja Katja Toropainen kertoi, että esimerkiksi Deloitten tekemän selvityksen mukaan työyhteisön monimuotoisuus voi lisätä yritysten innovatiivisuutta jopa viidenneksellä ja vähentää niiden riskitasoa lähes kolmanneksella. Kun tiimeistä löytyy erilaisia kokemuksia, taustoja ja perspektiivejä, myös tuotteet ja palvelut osataan suunnitella paremmin niin, että ne palvelevat laajasti erilaisia käyttäjäryhmiä. Toropaisen lisäksi puheenvuoron webinaarissa piti Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn, joka kertoi käytännönläheisesti yrityksen vastuullisuustyöstä.
Monimuotoisuuden sekä inklusiivisuuden, jolla tarkoitetaan kaikkien tasapuolista mukaan ottamista, edistäminen on tärkeää myös rekrytointinäkökulmasta. Työvoimapula on kasvun este yli kolmasosalle palveluyrityksistä, ja jopa 61 prosenttia kasvavista palveluyrityksistä arvioi sopivan työvoiman rekrytoimisen olevan vaikeaa.
Monimuotoisuus on sitä, että kutsutaan juhliin. Inklusiivisuus on sitä, että pyydetään mukaan tanssimaan. Molempia tarvitaan.
On siis aivan selvää, että tarvitsemme kaikkia tekijöitämme, erilaisista taustoista ja eri puolilta maailmaa. Suomen ja suomalaisyritysten on oltava houkuttelevia myös kansainvälisille työntekijöille työn perässä muuttamiseen ja yrityksen perustamiseen. Monimuotoisuuden huomioiminen on yksi keskeinen tekijä osaajien houkuttelussa. Boston Consulting Groupin tuoreen selvityksen mukaan noin yksi viidestä suomalaisesta työntekijästä ei haluaisi työskennellä yrityksessä, joka ei ota monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta vakavasti.
Miten siis lähteä liikkeelle monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden edistämisessä omassa organisaatiossa? Yritykset ja niiden tilanteet ovat erilasia, eikä kaikille päteviä ohjeita voi antaa. Aamunavauksessa nousivat esille muun muassa seuraavat konkreettiset vinkit, joita voi räätälöidä omaan tilanteeseen sopivaksi:
1. Kartoita lähtötilanne
Työ kannattaa aloittaa selvittämällä, mikä on monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden nykytila organisaatiossa. Tyypillisiä tapoja tähän ovat esimerkiksi kyselyt, keskustelut ja haastattelut, joita voidaan toteuttaa esimerkiksi osana yrityksen omia henkilöstökyselyitä tai ulkoisen kumppanin kanssa. Inklusiivisuuden tilaa voidaan kartoittaa vaikkapa kysymällä työntekijöiltä, onko vaikeiden asioiden nostaminen esiin helppoa työyhteisössä. Esimerkiksi Postilla nykytilaa on selvitetty kumppanin kanssa toteutetun kyselyn sekä syvähaastatteluiden avulla, kertoi vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.
2. Lisää tietoisuutta ja kouluta
Lisää tietoa aiheesta organisaation kaikilla tasoilla ja varmista, että niin johto kuin koko muu henkilöstö ovat mukana. Esimerkiksi Posti järjestää säännöllisesti sisäisiä vastuullisuuskahveja, joissa käsitellään muun muassa monimuotoisuusteemoja. Käytännössä jokaisella meillä on tiedostamattomia ennakkoluuloja, mutta ennakkoluulojen vaikutusta voi vähentää oppimalla niistä. Kukaan ei ole täydellinen, vaan monimuotoisuuden edistäminen vaatii uuden oppimista sekä vanhasta pois oppimista.
3. Edistä monikielisyyttä
Kartoita, missä tehtävissä aidosti tarvitaan suomen tai ruotsin kieltä, ja missä pärjää ilmankin. Päätä yhteisistä käytännöistä sen suhteen, mitä kieltä käytetään missäkin ja varmista, että myös epävirallisissa tilanteissa jokainen pääsee mukaan. Pohdi myös, miten monikielisten tiimien esihenkilöitä ja heikommin englantia puhuvia kollegoita voitaisiin tukea.
4. Kiinnitä huomiota rekrytointikäytäntöihin
Tarkastele esimerkiksi rekrytointi-ilmoitusten kieltä, kuten sanavalintojen sukupuolineutraaliutta. Myös anonyymi rekrytointi on yksi mahdollinen vaihtoehto, johon työnantaja voi tutustua. Olemme käsitelleet aihetta muun muassa Aamunavaus-webinaarissamme viime vuonna.
5. Rakenna psykologista turvallisuutta
Ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen ja sen huomioonottaminen tuo etua ja hyvinvointia koko työyhteisölle. Muista myös, että monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden edistäminen on kaikkien asia, ja jokainen meistä voi tehdä jotain.
+ 1: Tärkeintä on aloittaa jostakin
Tee suunnitelma, vastuuta henkilöt ja päätä toimenpiteet. Tässä rohkaisivat niin Jägerhorn kuin Toropainen. ”Tärkeää työtä aloittaessamme on ollut myös sanoittaa, että olemme kaikki uusien asioiden äärellä, ja meidän kaikkien pitää lähteä yhdessä opettelemaan”, noin 80 eri kansallisuutta erilaisissa työtehtävissä työllistävän Postin Jägerhorn totesi hyvin.
Rohkaisenkin niin jokaista yritystä kuin jokaista lukijaa pohtimaan, mitä juuri sinä voit tehdä, jotta jokainen kokee kuuluvansa joukkoon täysin omana itsenään.
Palta järjestää noin neljä kertaa vuodessa kaikille avoimia, maksuttomia Aamunavaus-webinaareja. Aamunavauksissa käsitellään ajankohtaisia mm. työelämään, osaamiseen, vastuullisuuteen ja digitalisaatioon liittyviä teemoja, ja Paltan omien asiantuntijoiden lisäksi puhujina kuullaan kiinnostavia vieraita. Tutustu kaikkiin tuleviin Paltan tapahtumiin ja koulutuksiin tapahtumakalenterimme kautta.