Paikallinen sopiminen – uhkailua, sanelua vai kuitenkin yhteistyötä?

Paikallinen sopiminen. Sanapari, jonka kuulee tämän tästä. Mitä sillä tarkoitetaan? Miksi erityisesti työnantajat pitävät sitä esillä?

Laajasti ajateltuna paikallisessa sopimisessa on kysymys kaikesta sopimisesta, jota työpaikoilla työntekijöiden ja työnantajan välillä tehdään. Suppeammassa merkityksessä paikallisella sopimisella viitataan vain työehtosopimuksen mukaiseen paikalliseen sopimiseen eli tilanteisiin, jossa työpaikka- tai yritystasoisesti poiketaan jostakin pakottavasta työehtosopimuksen määräyksestä paikallisesti sopien. Paikallisesti voidaan sopia myös esimerkiksi yrityskohtaisista palkkaratkaisuista yleiskorotusten sijaan.

Työnantajat pitävät paikallista sopimista esillä ja tahtovat edistää sitä, koska paikallinen sopiminen tarjoaa paremmat mahdollisuudet reagoida yrityksessä ja sen toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Hyvä esimerkki on tilanne, jossa yrityksen tilausmäärät syystä tai toisesta vaihtelevat voimakkaasti. Kun työtä on, tulisi sitä voida tehdä joustavasti ilman kohtuuttomia lisäkustannuksia. Kun työtä on vähemmän, saisivat työntekijät enemmän vapaa-aikaa. Tästä hyötyisivät työntekijät ja työnteettäjät. Paikallinen sopiminen on myös paljon muuta: sopimista vaikkapa siitä, miten työaikoja järjestellään ja työntekijöitä palkitaan.

Rakenteeltaan jäykät toimialakohtaiset työehtosopimukset eivät juuri joustoa tarjoa. Pahimmillaan työehtosopimukset voivat toimia jopa liiketoiminnan haittana tai työllistämisen esteenä, ja tämä ei ole kenenkään edun mukaista. Monilla aloilla on kieltoja ja rajoituksia esimerkiksi osa-aikatyön teettämiselle. Se voi aiheuttaa tilanteen, ettei osa-aikaista työntekijää palkata lainkaan, vaan työ tehdään itse tai jätetään kokonaan tekemättä. Tämä ei ole kenenkään etu.

Koska toimialakohtaiset työehtosopimukset koskevat sellaisenaan kaikkia alan yrityksiä, ei työehtosopimuksissa useinkaan voida riittävällä tavalla huomioida yksittäisten yritysten ja sen henkilöstön tarpeita. Vain riittävät paikallisen sopimisen mahdollisuudet voivat ratkaista nämä haasteet.

No miksi paikallinen sopiminen ei sitten edisty? Mikä siinä on niin vaikeaa? Yhtenä perusteluna kuulee joskus, että työntekijät ja työnantaja eivät ole keskenään tasapainoisia sopimusosapuolia ja että työnantajat harjoittavat sopimuksia tehdessään sekä uhkailua että sanelupolitiikkaa saadakseen aikaiseksi hyvän sopimuksen. Työntekijät eivät tämän näkemyksen mukaan osaa siis pitää puoliaan.

Näitä perusteluja kuunnellessa mietin, että elämmekö samassa todellisuudessa? Onko työelämä oikeasti näin synkkää? Onko todella niin, että työnantajien tavoitteena on kiristää omaa henkilökuntaa solmimaan näiden kannalta epäedullisia sopimuksia? Olen epäuskoinen, koska tunnen paljon yrityksiä, jotka aidosti miettivät, miten saisivat asioita hoidettua liiketoiminnan näkökulmasta joustavasti ja fiksusti siten, että myös henkilöstö olisi tyytyväinen.

Tiedän myös, että onneksi useilla työpaikoilla sovitaan päivittäin mitä moninaisimmista asioista ilman työehtosopimuksen mukaista paikallista sopimistakin. Näin on toimittu, koska niin on haluttu toimia ja näin toimitaan toivottavasti tulevaisuudessakin. Sopiminen on maistunut sekä työntekijöille että työnantajille. On myös huomattu, että parhaimmillaan yhdessä sopiminen parantaa merkittävästi työpaikan sisäistä tunnetilaa ja koheesiota sekä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Paikallisen sopimisen vastustukseen ei voi järkevästi ajatellen liittyä mitään muuta kuin jonkinlainen outo pelko vallasta luopumisesta ja kontrollin menettämisestä. Jos asioista sovittaisiin yhä enemmän yrityksissä, mitä jäisi järjestöille? Paljonkin, kuten esimerkiksi työelämän kehittäminen. Tähän päästäisiin aloittamalla neuvottelut työehtosopimusten muuttamisesta estävästä mahdollistavaksi.

Kirjoittaja on Paltan neuvottelujohtaja.