Vierailimme toukokuun lopulla Rotterdamin kansainvälisillä logistiikka-alan Breakbulk 2024 Europe -messuilla. Rotterdam on Alankomaiden ja Euroopan suurin merisatama ja satamaliikenteen keskus, joten messumatka oli hyvä tilaisuus tutustua paitsi kansainvälisiin alan toimijoihin ja jäsenyritystemme edustajiin, myös itse Rotterdamin satama-alueeseen.
Vierailu herätti paljon ajatuksia. Kuulemamme ja näkemämme vahvistivat, että tulevaisuudennäkymät puhuttavat satamissa niin Suomessa kuin kansainvälisesti, ja myös haasteet ovat pitkälti samat.
Rotterdamin satama-alueella katse suuntautuu tulevaan. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta korostuu, unohtamatta ihmistä, sillä ihminen on se, joka innovoi. Siksi panostaminen tulevaisuuden työvoimaan nähdään tärkeäksi. Tämä oli keskeinen viesti logistiikan tulevaisuutta luotaavassa paneelissa Shaping the Future of Logistics – Starts with the Next Generation of Young Leaders. Paneeli oli suunnattu etenkin paikalla olleille alan opiskelijoille, ja panelisteina oli kansainvälisten logistiikkatoimijoiden edustajia.
Panelistit toivat esiin omien yritystensä vahvuuksia ja yleisiä teemoja. Esimerkiksi Rotterdamin satama korosti työtään kestävän kehityksen ja ympäristöystävällisyyden parissa. Tulevaisuuden työntekijöitä houkuteltiin korostamalla mahdollisuuksia kehittää omaa osaamista, esimerkiksi valmennusohjelmaa hyödyntämällä. Korostettiin halukkuutta oppia ja tehdä työtä, olla utelias ja omata ongelmanratkaisutaitoja.
Panelistit kertoivat yritystensä hyödyntävän myös senioreiden osaamista siten, että juniori voi oppia vanhemmilta kollegoiltaan. Opintojen lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, että työntekijä pitää itsestään huolta, esimerkiksi harrastamalla urheilua.
Logistiikka-ala on kansainvälinen ala ja yhteinen kieli monella toimijalla on englanti. Tähän on havahduttu siten, että yritykset tarjoavat myös englannin kielen koulutusta työntekijöilleen. Kielen lisäksi paneelissa tuotiin esille asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kulttuuriin ja tapoihin perehtyminen. Informaatio asiakkaasta on tärkeää, jotta tiedetään, mitä asioita asiakas arvostaa ja miten valitsee yhteistyökumppaninsa.
Rotterdamin satama ja sen alueen toimijat muodostavat ekosysteemin, jossa on koulutusta ja kumppanuuksia sekä yhteistyötä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Näillä pyritään osaltaan säilyttämään satamassa toimivien yritysten kilpailukykyä. Myös erilaisia digitaalisia alustoja hyödynnetään kuvaamaan toimintojen kokonaisuutta ja lisäämään ulkopuoliselle tietämystä satamasta ja sen toiminnoista. Rotterdamin satama panostaa jo kouluikäisiin – mieleeni tuli eräänlainen satamien yrityskylä, ”versio suomalaisten koulujen yrityskylästä”.
Keskustelu herätti ajatuksia ja jatkokysymyksiä, joista jatkamme myöhemmin Rotterdamin sataman edustajan kanssa. Vastaavia teemoja miettivät myös suomalaiset satama-alan toimijat, joten oppia on hyvä jakaa ja kehittää omia toimintatapoja vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Kirjoittaja Vuokko Piekkala on Paltan liikenne- ja logistiikkapalvelutiimin työmarkkina-asiantuntija.