Valtakunnallisen etätyösuosituksen päätyttyä 15.10. lähityöhön on jo siirrytty tai siirrytään kussakin yrityksessä parhaaksi harkitulla tavalla. Kannattaa myös muistaa, että useassa yrityksessä lähityötä on tehty terveysturvallisesti myös läpi korona-ajan.
Monella työpaikalla puhututtaa nyt, miten arki työpaikoilla lähtee rullaamaan rokotettujen, ei-rokotettujen ja mahdollisten riskiryhmiin kuuluvien kesken. Myös jäseniltämme on tullut runsaasti kysymyksiä aiheeseen liittyen.
Koronaan liittyviä työturvallisuusohjeita on saatavilla melko runsaasti. Kuitenkin se, mitkä ratkaisut palvelevat parhaiten kunkin yrityksen tarpeita ja sopivat tiettyyn työympäristöön, vaatii yksityiskohtaista tarkastelua ja yksilöityjä ratkaisuja. Tarkasteluun tulee ottaa sekä fyysinen työympäristö ilmastointeineen ja työtiloineen että avoin keskustelu aiheesta, työntekijöiden yksityisyyden suoja huomioiden.
Olennaista yrityksen ohjeistuksia päivitettäessä on erottaa se, mikä on sallittua ja mikä ei sekä miten varmistetaan, että työturvallisuus on työpaikalla mallikkaasti ja lain vaatimukset huomioiden hoidettu.
Luottamus luo avoimuutta
Jokainen meistä reagoi uuteen tilanteeseen eri tavoin. Työpaikoille palaaminen synnyttää joissakin riemua, toisissa taas huolta. Lähihistorian rajoitukset ovat vielä vahvasti mielessä. Sen vuoksi on tärkeää rakentaa turvallinen ja luottamusta herättävä työympäristö, jossa jokainen voi palata rauhallisin mielin takaisin lähityöhön. Näin taataan myös parhaiten mahdollisuus keskittyä tulokselliseen työn tekemiseen.
Työnantajan keinot saada tietoa työntekijöidensä rokotustilanteesta on rajallinen ja sen vuoksi avoin keskustelu työpaikoilla on avainasemassa. Työnantaja saa suullisesti kysyä työntekijöiden rokotustietoja, mutta tietoa ei tämänhetkisen lainsäädännön mukaisesti voi tallentaa yrityksen järjestelmiin eikä millekään muullekaan alustalle. Siksi avoimeen keskusteluun kannustaminen, luottamuksellisuutta kunnioittaen, on hyvä pohja myös turvalliseen työhön paluuseen. Hyvä tapa voi olla käydä rokotekeskustelut yhdessä esimerkiksi oman esihenkilön kanssa, jolloin myös luottamuksellisuus ja yksityisyyden suoja korostuvat. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei työntekijää voi velvoittaa kertomaan rokotustilanteestaan.
Velvollisuus työpaikan riskinarvioinnista on työnantajalla
Työnantajan tulee lakiin perustuen selvittää työpaikan vaarat ja arvioida niihin liittyvät riskit sekä tehdä näiden pohjalta tarvittavat toimenpiteet työturvallisuuden takaamiseksi. Tämä velvollisuus työnantajalla on aina työpaikan työturvallisuustilanteen muuttuessa.
Mikäli esimerkiksi työnantaja tietää tai saamiensa tilastojen valossa arvioi, että työntekijöiden joukossa on osa rokottamattomia, riskiryhmään kuuluvia tai terveydestään muutoin huolissaan olevia, voi työnantaja erilaisilla suosituksilla huolehtia, että työpaikka on terveysturvallinen. Tällaisia keinoja ovat mm. kasvomaskien käyttö, tehostettu hygienia ja tilojen ilmastoinnista huolehtiminen. Näin voidaan turvata kaikkien työpaikalla olijoiden – myös rokottamattomien työntekijöiden – työturvallisuutta. Työnantaja voi myös tarvittaessa järjestellä töitä siten, että kenenkään terveys ja turvallisuus työssä ei vaarannu tai harkita työpaikalla olevien määrän rajoittamista. Tietyissä tilanteissa työnantaja voi harkita jopa muun työn tarjoamista, jos se työturvallisuuden kokonaisarvionnin kannalta on välttämätöntä.
Olennaista on harkita työpaikan työturvallisuustilanne kokonaisuutena ja tehdä sen pohjalta tarvittavat toimenpiteet siten, että toimenpiteillä ei myöskään aiheuteta minkäänlaista leimaamista kenenkään kohdalla.
Työnantajan tulee lain mukaan toimia tasapuolisesti ja tämä vaatimus koskee myös työturvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä. Tasapuolisuudesta poikkeaminen on sallittua, mikäli se on objektiivisesti katsottuna perusteltua. Siten käytännössä esimerkiksi tietyt määräaikaiset ratkaisut rokottamattomien osalta voivat olla perusteltuja.
Vaikka rokotteen ottaminen ei ole pakollista, työnantaja saa kannustaa työntekijöitään rokotteen ottamiseen ja kannustaminen on toivottavaakin. Tällä hetkellä ei oikeastaan ole työtehtäviä, joissa rokotus ei olisi tarpeen. Meidän kaikkien yhteinen etumme on, että rokotekattavuus saadaan kestävälle tasolle.
Koronapassi ei ole käytössä työpaikoilla
Työnantajan on tärkeää huomata, että koronapassi ei koske työpaikkoja tai työpaikan henkilöstölleen järjestämiä tapahtumia. Koronapassin käyttäminen koskee vain aluehallintoviraston koronarajoitusten piirissä olevia alueita ja sitä voidaan vaatia lähinnä ruokaravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa.
Työnantajien on hyvä seurata asiaan liittyvää uutisointia, koska viranomaisten ohjeet voivat muuttua. Me Paltassa olemme tukena ja apuna jäsenistöllemme ja jaamme ajankohtaista tietoa eri tavoilla ja eri kanavia käyttämällä. Paltan yhteyshenkilöt ovat myös valmiita vastaamaan jäsenyritystemme kysymyksiin.