Kun puhutaan Suomen talouden heikosta kehityksestä ja tulevaisuuden uhkakuvista, nousee keskusteluun toivon tuojana TKI- toiminta ja -rahoitus. Hallitus päätti kevään kehysriihessä lisätä merkittävästi tätä rahoitusta. Mutta mitä TKI- toiminta on ja miten se pelastaa talouden?
Siihen haetaan vastausta Paltan ja Futucastin yhteistyöpodcastissa, jossa aiheesta ovat juontaja Isak Raution lisäksi keskustelemassa Paltan johtava asiantuntija Jari Konttinen ja teknologiayritys Loihde Oy:n toimitusjohtaja Samu Konttinen.
– Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on esimerkiksi sitä, että tutkitaan aineen käyttäytymistä tai keksitään uusi tuote. Innovaatio keksinnöstä tulee siinä vaiheessa, kun se on kaupallistettu. Matka voi olla pitkäkin ja erehdyksiä ja epäonnistumisia matkan varrella, kuvailee Jari Konttinen.
– Juuri näin. Ja usein myös sattumalla on sormensa pelissä, kun onnistumisia tulee, Samu Konttinen täydentää .
Valtio rahoittaa sekä yliopistojen, että yritystenTKI- toimintaa. Rahoituksella on merkittävä rooli paitsi palvelualoille, myös Suomen koko taloudelle. Se auttaa edistämään innovaatioita, teknologista kehitystä ja osaamista, jotka ovat keskeisiä tekijöitä talouden kasvulle, kilpailukyvylle ja kestävälle kehitykselle. Panostamalla yrityslähtöiseen tutkimukseen osaaminen pystytään kanavoimaan liiketoiminnaksi ja vientimenestykseksi.
Loihde Oy on teknologiayritys ja ”140- vuotta vanha startuppi”, joka tuottaa esimerkiksi tietosuojaan liittyviä palveluita.
Mikä erottaa hyvän TKI- tiimin keskinkertaisesta eli millainen porukka tai yritys onnistuu tuottamaan innovaatioita, Samu Konttinen?
– Googlella asiaa on tutkittu ja tiimin diversiteetti eli erilaiset taustat ja psykologisesti turvallinen tila, jossa uskalletaan erehtyä ja tehdä virheitä. Ne ovat rakennuspalikat onnistuneelle tiimille.
Mitä kaikkea tutkimus ja kehitys tarkoittaa liiketoiminnassa? Miten TKI edistää kasvua ja kilpailuetua ja miten tämä kaikki liittyy palvelualoihin? Kuuntele tuorein Futucast yhteistyöjaksomme niin tiedät. Innovaatioita tekevät yritykset ovat PalvelusEuroopalle.
Futucast x Palta: Jari Konttinen ja Samu Konttinen – Mikä on TKI ja miksi se on Suomelle tärkeää?
Mikä ihmeen Palvelus Euroopalle –podcastsarja?
Palvelus Euroopalle on Paltan EU-vaaliteemoja yhdistävä nimike. Tehdään seuraavalla parlamenttikaudella asioita, joiden myötä Suomesta ja EU:sta tulee entistä parempi paikka meille kaikille elää ja yrittää. Se on Palvelus Euroopalle.
Kaikki EU-vaalitavoitteemme löydät täältä.