Energiateollisuus ja Palta ovat esittäneet Sähköliitolle ja JHL:lle yleisen linjan mukaista palkkaratkaisua, ilmoittaneet hyväksyvänsä osan työntekijäliittojen esittämistä keskeisistä tavoitteista ja luopuneet omista kehittämistavoitteistaan. Työnantaja tarjosi sellaista ratkaisuehdotusta, jossa ei ollut ainuttakaan sellaista työehtosopimuksen muutosta, jota työntekijäpuoli pitää heikennyksinä.
Sähköliitto vaatii edelleen keskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen poistamista määräajan jälkeen ja ilmoittanut, ettei se tyydy yleisen linjan mukaiseen palkkaratkaisuun. Yhdessäkään tällä neuvottelukierroksella jo tehdyssä työehtosopimuksessa ei ole luovuttu kiky-pidennyksestä eikä ylitetty yleistä linjaa.
Työnantajapuoli on hakenut sopimusratkaisua kaikin mahdollisin tavoin. Valitettavasti Sähköliitto ja JHL eivät ole osoittaneet minkäänlaista ratkaisuhakuisuutta tai sopimuksentekokykyä.
Palta ja ET pitävät erittäin valitettavana, että Sähköliiton ja JHL:n ilmoittama ylityökielto jatkuu edelleen ja aiheuttaa haittaa yrityksille ja asiakkaille sekä vaikeuttaa yhteistyösuhteita työpaikoilla. Sähköliitto ilmoitti aloittavansa muut työtaisteluvalmistelut.
Tiedotamme tilanteen kehittymisestä.
Lisätietoja:
Palta: Anu Sajavaara p. 040-7050939 ja Jaakko Sainio p. 050-4140697
ET: Kari Laaksonen p. 050-4106180 ja Markus Saimio p. 050-4499378
Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö ja EK:n toiseksi suurin jäsenliitto. Paltalla on 1 900 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös finanssialan työmarkkinatoiminnasta.