11.1.2023

ArtikkeliToimivat työmarkkinat

FinanssiTYÖ2030-hankkeen kysely: Rahoitusalan työntekijöillä myönteinen suhtautuminen etätyöhön

FinanssiTYÖ2030-hankkeen tekemään kyselyyn vastasi 688 rahoitusalan työntekijää lokakuussa 2022. Rahoitusalan yhteisellä työelämän kehittämishankkeella (FinanssiTYÖ2030-hanke) pyritään vahvistamaan rahoitusalan yritysten ja niiden henkilöstön edellytyksiä uudistaa toiminta- ja työskentelytapojaan sekä levittää hyväksi todettuja käytäntöjä erityisesti alan sisällä. Mukana hankkeessa ovat Finanssiala ry, Palvelualojen työnantajat Palta ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry.

Yhä useampi rahoitusalan työntekijä suhtautuu etätöiden tekoon myönteisesti ja haluaisi tehdä etätöitä myös jatkossa, ilmenee tuoreesta kyselystä. Kyselyn vastaajista 40 prosenttia haluaisi työskennellä 4–5 päivää viikossa etänä ja noin yksi kolmasosa 2–3 päivää viikossa. Vaikka etätöihin suhtaudutaan pääosin myönteisesti, vastaajista seitsemän prosenttia ei kuitenkaan haluaisi tehdä lainkaan etätöitä. Vuonna 2021 toteutetussa kyselyssä vastaava luku oli kolme prosenttia.

Terveysturvallisuus ei ole enää niin merkittävä peruste etätyölle kuin se oli pandemian alussa. Kyselystä selviää, että suurimpina perusteina etätyökäytänteille rahoitusalalla pidetään työnantajan linjaamia käytäntöjä sekä työntekijöiden tahtotilaa. Vastaajista reilun kolmanneksen mukaan etätyökäytäntöihin oli päädytty työn sujuvuuden takia. 

– Etätyö on tuonut myös rahoitusalalla joustavuutta työskentelyyn sekä helpottanut työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Vaikka suhtautuminen etätyöhön oli pääosin erittäin myönteistä, oli mielenkiintoista huomata, miten miesvastaajista reilu puolet koki, että etätyön myötä on vaikeampi erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan, kun naisista vain reilu kolmasosa koki näin, toteaa FinanssiTYÖ2030-hankkeessa projektikoordinaattorina toimiva Finanssiala ry:n yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Emilia Peikola.

Kyselystä käy myös ilmi, että alle kaksi vuotta työsuhteessa olleet kokevat selvästi muita useammin, että etätyö on vaikeuttanut kiinnittymistä työyhteisöön. He myös kokevat työ- ja vapaa-ajan erottamisen toisistaan hieman haasteellisemmaksi etätyön myötä. Eroja löytyi myös esihenkilöiden ja muiden vastaajien vastausten painotuksissa. Vastanneista esihenkilöistä jopa kolme neljästä koki tiimityöskentelyn hankaloituneen etätyön myötä. Yleisesti esihenkilöt myös suhtautuivat etätyöhön muita kriittisemmin.

Osaamisen kehittämisen tarve kasvaa ja samalla itsensä johtamisen taito korostuu entisestään

Kyselystä käy ilmi, että osaamisen kehittämisen tarve on lisääntynyt vuoden 2020 jälkeen. Vastaajien mielestä eniten kehitystarvetta liittyi tekniseen osaamiseen, etätyövälineiden hallintaan, muuttuneen työn sisältöön liittyvien taitojen kehittämiseen sekä tiimityöskentelytaitoihin ja organisaation sisäiseen viestintään. Pitkään alalla olleilla teknisen osaamisen kehittämisen tarve on suurin, kun taas alle kaksi vuotta alalla olleista lähes kolme viidestä nostaa esille sisäisen viestinnän kehittämisen.

– Työelämä kokonaisuudessaan on murroksessa ja siinä samalla myös työ rahoitusalalla muuttuu. Uutta opittavaa tulee koko ajan, joten jatkuva oppiminen ja itsensä kehittämisen tärkeys korostuu. Myönteistä on huomata, että kyselyyn vastanneista kolme viidestä kokee osaamisensa kehittyvän parhaiten työn kautta, sanoo Peikola. 

Osaamisen kehittämisen rinnalla on tärkeää osata johtaa itseään. Kyselystä käy ilmi, että itsensä johtamisen taito korostuu entisestään. Noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee kehittyneensä itsensä johtamisessa viimeisen kahden vuoden aikana.

Kuuntele myös 10.1.2023 julkaistu FinanssiTYÖ-podcast-jakso, jossa kyselyn tuloksista keskustelemassa ovat johdon suorahakukonsultti Piia-Noora Kauppi Odgers Berndtsonilta sekä asiakkuusasiantuntija Mikko Hakkarainen OP Etelä-Hämeestä.