Finanssiala ry
Palvelualojen työnantajat Palta ry
Ammattiliitto Pro ry
Ylemmät toimihenkilöt YTN ry
FinanssiTYÖ2030-jatkohankkeen Työelämän uusi suunta -seminaarissa 12.9.2022 keskusteltiin työelämän uudesta suunnasta ja erilaisista työn tekemisen tavoista sekä niihin liittyvistä haasteista. Kotona tehtävän etätyön riskejä pystyvät vähentämään niin työntekijät kuin työnantajatkin. Uskallus kokeilla ja oppia uutta muodostavat uuden työelämän suunnan.
Etätyö, hybridityö ja monipaikkainen työ ovat termejä, joiden kuulemiselta ei voi enää välttyä. Työnteko ei ole niin aika- ja paikkasidonnaista kuin vielä pari vuotta sitten. Pandemian myötä työnteon digitalisoituminen otti ison harppauksen. Osin pakon sanelemana ymmärrettiin, että monia työtehtäviä voidaan tehdä muuallakin kuin työpaikalla, ja tilanteesta voivat hyötyä niin työntekijät kuin työnantajatkin.
Työntekijät ja työnantajat voivat yhdessä pienentää kotona tehtävän etätyön riskejä
Kotoa tehtävässä työssä on paljon hyviä puolia, ja se tuo vapautta monen arkeen. Etätyö voi kuitenkin heikentää työntekijän fyysistä ja henkistä terveyttä, ja etätyön riskejä tunnistettiin Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) tutkimuksessa.
Työelämän uusi suunta -seminaarissa puhunut projektijohtaja Maurizio Curtarelli EU-OSHAsta muistuttaa, että etätyöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia henkiseen terveyteen. Etätyöläiset saattavat eristäytyä, eivätkä välttämättä saa tarvitsemaansa tukea kollegoilta tai esihenkilöiltään. Työ- ja vapaa-ajan rajat saattavat hämärtyä, mikä johtaa helposti lisääntyneeseen stressiin.
Kotona tehtävän etätyön riskejä voi vähentää. EU-OSHAn kokoamassa työntekijöille ja työnantajille suunnatussa vinkkipaketissa mainitaan muun muassa työvälineiden oikeaoppiseen käyttöön keskittyvä koulutus työntekijöille, ohjeet taukojumppaan sekä ideoita siihen, miten erottaa työ- ja vapaa-aika. Lista vinkeistä löytyy EU-OSHA:n kotivisuilta.
Etätyön tekeminen ei suinkaan tarkoita kaikille eristäytymistä tai työ- ja vapaa-ajan erottamisen hankaluutta. Monelle etätyö mahdollistaa enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Se antaa vapauden määritellä, mikä paikka työn tekemiseen sopii itselle juuri nyt parhaiten. Etätyö kannattaa nähdä mahdollisuutena.
Kun työnantaja joustaa, niin myös työntekijät joustavat
– Tietääkö kukaan oikeasti, mikä toimii ja mikä ei, kun puhumme uuden työn tulevaisuudesta? Olisiko olennaisempaa uskaltaa tehdä uusia kokeiluja sekä kuunnella ja osallistuttaa henkilöstöä, kysyy tietoliikenneyhtiö DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.
Rissanen puhui Työelämän uusi suunta -seminaarissa ja korosti, kuinka tärkeää on kuunnella työntekijöitä ja osallistuttaa heitä toiminnan ja jokapäiväisen työn kehittämiseen.
– Toiselle etätyö sopii paremmin, kun taas toiset kokevat itselleen sopivammaksi tehdä töitä fyysisesti työpaikalla. Olennaista on vapaus valita paras paikka tehdä työtä. Etätyön ei tarvitse edelleenkään olla itseisarvo, vaan tärkeää on ajatus siitä, että jokainen voi valita itselleen ne parhaat olosuhteet tehokkaan työn tekemiseen ja luottamus osapuolten välillä säilyy. Kun työnantaja joustaa, niin myös työntekijät joustavat.
Rissanen myös muistuttaa, että nyt on tartuttava mahdollisuuteen eli uskallettava kokeilla uutta ja oppia, sillä näistä eväistä lopulta muodostuu uusi työelämän suunta.
Vuoropuhelun, luottamuksen ja inhimillisyyden merkitys korostuu työelämässä
Finanssiala on hyvin säänneltyä, ja se vaikuttaa mahdollisuuksiin tehdä etätöitä. Yhä useammat tehtävät on voitu digitalisoida ja järjestää siten, että niitä on turvallista ja mahdollista tehdä myös etäyhteyksin esimerkiksi kotoa.
Tarja Furuholm, Katriina Landemaine ja Jarmo Hyvärinen Nordeasta korostivat keskustelussaan erityisesti vuoropuhelun, luottamuksen ja inhimillisyyden merkitystä työyhteisössä. Keskustelussa pohdittiin, miten ihmisten tekemistä johdetaan ja miltä tulevaisuuden työelämä näyttää.
Esille nousi myös huoli työntekijöiden hyvinvoinnista ja siitä, ettei tiedetä, miten etätyötä tekevät oikeasti voivat fyysisesti ja henkisesti. Myös finanssialalla on vielä paljon työtä teeman ympärillä. Alalla kehitetään jatkuvasti uusia parempia tapoja tehdä töitä niin etänä kuin toimistolla.
FinanssiTYÖ2030-kehittämishankkeessa mukana ovat Finanssiala ry, rahoitusalan työmarkkinaosapuolet Palvelualojen työnantajat Palta ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Ylemmät toimihenkilöt YTN ry. Hankkeessa vahvistetaan rahoitusalan yritysten ja henkilöstön edellytyksiä uudistaa toiminta- ja työskentelytapojaan. FinanssiTYÖ2030-hanke vahvistaa vuoropuhelun työmarkkinaosapuolten kesken!