Palveluilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä, ja useat palveluyritysten ratkaisut pienentävät kasvihuonekaasupäästöjä asiakaskäytössä. Tällöin puhutaan hiilikädenjäljestä, eli siitä, kuinka paljon muiden toimijoiden päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi palveluiden avulla.
Paltan teettämässä ja Gaia Consultingin toteuttamassa Päästövähennyksiä palveluilla -selvityksessä tarkasteltiin yhteensä 11 palvelua, jotka edustavat monipuolisesti erilaisten yritysten palvelutarjontaa. Tarkasteltujen palveluiden käytöstä saatujen päästösäästöjen perusteella voidaan arvioida, että Suomessa saavutetaan vuosittain noin 164 000 tCO2:n päästösäästöt, mikä vastaa noin puolen miljoonan kerrostalokodin vuosittaista sähkönkulutusta.
Kysyimme kahdelta selvityksessä mukana olleelta yritykseltä – Securitakselta ja Postilta – tarkemmin niiden työstä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Securitaksen etävalvontapalvelut säästävät lämmitysenergiaa ja polttoainetta
Esimerkki päästöjä vähentävistä ratkaisuista ovat erilaiset etänä toteutettavat palvelut. Henkilöstöhallinnon ja turvallisuuspalveluiden toteuttaminen ulkoistettuina etäpalveluina voi tuoda Suomessa vuosittain arviolta 2 500 tCO2:n päästösäästöt asiakkaiden lämmityskustannuksiin. Määrä vastaa 240 keskivertosuomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä.
Turvallisuuspalveluita tarjoavalla Securitaksella onkin siirrytty entistä enemmän etävalvontapalveluihin, jolloin vähennetään niin liikkumisesta kuin kohteiden työpisteiden lämmityksestä syntyviä päästöjä. Samalla palvelusta tulee entistä kustannustehokkaampaa.
Securitaksella on nykyään noin sata kohdetta, joissa portteja valvotaan ja operoidaan etänä. Etävalvontapalveluissa yksi työntekijä korvaa useamman aikaisemmin fyysisesti paikan päällä kohteissa työskennelleen henkilön. Noin kolmannes etäavauspalveluiden piirissä olevista kohteista on täysin etävalvonnassa, muissa kohteissa työskennellään paikallisesti rajatuin työajoin.
– Käsittelemme vuosittain noin 1,5 miljoonaa hälytystä, joista noin kymmenessä prosentissa palveluoperaattorimme katsoo kohteen kamerakuvat ja tekee arvion partion paikalle lähettämisen tarpeesta. Näistä noin 150 000 hälytyksestä ainoastaan noin 20 prosenttia laitetaan hälytysajoon. Hälytyskuvavalvontapalvelulla saadaan siis vuositasolla vähennettyä noin 120 000 hälytysajoa, aluejohtaja Antti Leppänen Securitakselta kertoo.
”Hälytyskuvavalvontapalvelulla saadaan vuositasolla vähennettyä noin 120 000 hälytysajoa.”
Lisäksi Securitaksella on ajoneuvoissaan käytössä paikannusjärjestelmä, joka edistää taloudellista ajotapaa, ja drone-valvontapalvelut ovat yrityksellä kokeiluvaiheessa. Leppäsen mukaan dronet tukevat omalta osaltaan siirtymistä vähäpäästöisempään tulevaisuuteen. Tällä hetkellä niitä hyödynnetään muun muassa isoimmissa aluevartiointikohteissa, joissa valvontakierrokset ollaan voitu siirtää osittain maasta ilmaan, sekä muutoin hankalakulkuisissa kohteissa.
– Näemme paljon potentiaalia lennokkien hyödyntämisessä ja muutamia uusia kehityshankkeita onkin käynnissä. Pääsemme toivottavasti kertomaan näistä lisää lähitulevaisuudessa.
Kuljetuksissa kilometrejä voi vähentää monella tapaa, tietää Posti
Posti mahdollistaa esimerkiksi asiakkaalleen Marimekolle hiilineutraalit toimitukset. Posti pyrkii nollaamaan myös omasta toiminnastaan syntyvät päästöt vuoteen 2030 mennessä. Postin hiilikädenjälkivaikutus eli päästövähennyspotentiaali asiakkaalle syntyy muun muassa kuljetusten yhdistelemisestä. Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhornin mukaan kuljetusten tehostamisessa avainasemassa on kilometrien vähentäminen. Tähän auttaa reittioptimointi, joka mahdollistaa tehokkaan lähetysten yhdistelyn.
– Hyvä esimerkki on Postin verkoston laajuus ja eri jakeluverkkojen ristiin käyttö: esimerkiksi kotiin jaettavat pikkupaketit kulkevat perusjakelun mukana päiväpostissa. Suurten kaupunkien ulkopuolella samassa jakeluautossa kulkevat niin paketit, printtituotteet kuin isommat tavaralähetykset. Toisena esimerkkinä ovat investoinnit puhtaaseen kalustoon ja puhtaisiin polttoaineisiin, Jägerhorn kertoo.
Yhteensä verkkokaupan sekä kuluttajien välisten pakettitoimitusten tarjoaminen mahdollisimman keskitettynä ja tehokkaana palveluna luo vuosittain posti- ja kuriiritoiminta-alan asiakkaille noin 24 000 tCO2:n päästösäästöt Suomessa. Se vastaa noin 12 miljoonan t-paidan hiilijalanjälkeä.
Jägerhorn kertoo Postin myös investoivan jatkuvasti älykkääseen lajitteluteknologiaan ja älykkääseen automaatioon varastoissa.
Posti on vähentänyt viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana merkittävästi myös omia päästöjään eli pienentänyt hiilijalanjälkeään.
”Vuodesta 2007 vuoteen 2020 vähensimme päästöjämme suhteessa liikevaihtoon 37 prosenttia.”
– Postilla on pitkä historia ympäristö- ja ilmastotyössä. Vuodesta 2007 vuoteen 2020 vähensimme päästöjämme suhteessa liikevaihtoon 37 prosenttia. Vuonna 2020 absoluuttiset päästömme pienenivät 14 prosenttia. Viime vuonna otimme käyttöön kaikissa omissa pakettijakelun ajoneuvoissamme uusiutuvan dieselin, minkä ansiosta päästöt vähenivät vuositasolla 3,9 miljoonaa kg CO2e. Lisäksi meillä on jakelupuolella käytössä paljon sähköistä kalustoa. Tavoitamme esimerkiksi Helsingin kotitalouksista jo noin 90 prosenttia sähköllä, ja valtakunnallisesti noin 40 prosenttia kotitalouksista, Jägerhorn toteaa.
- rn t
- Paltan ja Gaia Consultingin Päästövähennyksiä palveluilla -selvityksessä tarkasteltiin 11 erilaista palvelua 11 Paltan jäsenyrityksestä, neljältä Paltan edustamalta päätoimialalta: yritys- ja asiantuntijapalvelut, hallinto- ja tukipalvelut, informaatio ja viestintä sekä tekniset palvelut. rn t
- Case-esimerkeissä tunnistetut kädenjälkivaikutukset skaalattiin suuntaa-antavasti koko kyseiselle toimialalle. rn t
- Mukana olivat seuraavat yritykset: Are, Azets, Caverion, Eilakaisla, Elisa, Eltel, Kiwa, Posti, Securitas, Telia ja VTT. Tarkastellut kädenjälkiesimerkit yrityksistä on kuvattu selvityksessä. Lisäksi Aren ja VTT:n esimerkit esiteltiin Päästövähennyksiä palveluilla -webinaarissa. rn