Sannin vastuualueina Paltassa ovat viestinnän assistenttitehtävät sekä tapahtumien, mm. webinaarikoulutusten, järjestäminen ja toteutus. Iso osa hänen työtään on myös sosiaalisen median sisältöjen tuottaminen sekä verkkosivuihin liittyvät ylläpito- ja kehitystehtävät.
Innokkaasti uusiin haasteisiin tarttuva Sanni on reilun puolen vuoden aikana päässyt hyvin sisään työmarkkinajärjestön toimintaan ja tuonut mukanaan myös tuoretta osaamista ja asennetta viestinnän toteutukseen.
– Olen oppinut Paltassa työskennellessäni todella paljon! Sekä alasta että ajankohtaisista aiheista, mutta olen myös päässyt kehittämään omaa viestinnän asiantuntijuuttani. Varmasti yksi parhaista Paltassa työskentelyn puolista on työyhteisön tuki uuden opettelemiselle. Olen saanut rauhassa opetella ja kokeilla esimerkiksi uusia visuaalisen viestinnän ohjelmia ja suunnitella, kuinka niitä voitaisiin hyödyntää meidän viestinnässämme. Onnistumisissa kehutaan sekä tsempataan toisia ja mokatessa kannustetaan yrittämään uudelleen ja annetaan vinkkejä, miten kehittää, Sanni kertoo.
Varmasti yksi parhaista Paltassa työskentelyn puolista on työyhteisön tuki uuden opettelemiselle.
– Minä olen tuonut Paltaan mukanani erityisesti visuaalisen viestinnän osaamista, joka pitää sisällään esimerkiksi videoiden tekemisen. Koen, että olen tietyllä tapaa vähän sellainen viestinnän ”yleismies Jantunen”, sillä minulla on osaamista viestinnän alalla vähän sieltä sun täältä, ja sen mitä en osaa tai ole aiemmin tehnyt, korvaa rohkea asenne kokeilla ja opetella uutta.
Yksi Sannin Paltassa oppimista käytännön taidoista on ollut webinaaritekniikan käyttäminen. Koronan vuoksi kaikki kevään koulutukset ja tapahtumat on järjestetty webinaarien kautta ja Sanni on ollut kevään aikana järjestämässä yli kymmentä webinaaria.
Kiinnostus työllisyyteen liittyviin teemoihin loi kipinän hakea Paltaan
Sanni valmistui keväällä 2019 yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta, jossa hän opiskelee viestintää. Viime syksystä lähtien hän on tehnyt maisterinopintojaan töiden ohessa. Opintojen valmistuminen on tähtäimessä keväällä 2021.
Ennen Paltaan tuloa Sanni on työskennellyt korkeakouluharjoittelijana valtioneuvoston kansliassa sekä viestinnän harjoittelijana työ- ja elinkeinoministeriössä. TEM:n harjoittelussa työllisyyteen liittyvät teemat alkoivat kiinnostaa, ja johtivat Sannin hakemaan töihin Paltaan.
Päätöstä ei ole tarvinnut katua.
– Paltassa on ihana työyhteisö, jossa jokainen otetaan avoimesti vastaan. Minulla on ollut ensimmäisestä päivästä lähtien superhyvä fiilis työporukasta, eikä missään vaiheessa ole tarvinnut pelätä, ettei sopisi joukkoon. Jokainen saa olla oma itsensä ja täällä on tosi vahva me-henki. Autetaan ja kannustetaan eteenpäin ja juhlitaan yhdessä onnistumisia, Sanni kuvailee.
– Työssäni kiinnostavinta on luultavasti tämä kenttä, jolla Palta toimii. On ollut todella mielenkiintoista päästä näkemään ja oppimaan, millaista työmarkkinakentällä työskentely on ja miten esimerkiksi tes-neuvottelut toimivat. Olen myös ollut todella vaikuttunut siitä, millaista elinkeinopoliittista työtä täällä tehdään. Keväältä elinkeinopolitiikan puolelta on jäänyt erityisesti mieleen liikenteen ja logistiikan tiekartta sekä koronakriisiin reagoiminen.
On ollut todella mielenkiintoista päästä näkemään ja oppimaan, millaista työmarkkinakentällä työskentely on ja miten esimerkiksi tes-neuvottelut toimivat.
Koronakevään aikana työ siirtyi toimistolta kotiin ja työnteossa on pitänyt omaksua uusia tapoja.
– Itselle yksi näkyvimmistä muutoksista on ollut monien tapahtumien peruuntuminen. Koska koulutuksia ja tapahtumia ei ole voitu järjestää paikan päällä, on ne pidetty webinaareina, joissa minä olen ollut vastuussa tekniikasta. Koronan myötä webinaarin käyttöönotossa hypättiin heti syvään päätyyn, sillä ensimmäisessä webinaarissa oli linjoilla noin 500 osallistujaa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti.
Kolme asiaa, joita en luovu:
- Perhe ja Iivo-koira
- Aamupalat
- Liikunta, erityisesti uinti ja kuntosali
Seuraa Sannia Twitterissä: @sannisiiri
Paltan henkilöstön kuulumisia löydät sosiaalisesta mediasta aihetunnisteella #paltalainen.