Palvelualojen työnantajat Palta on nimittänyt varatuomari Petri Laitisen liikenne- ja logistiikkajohtajaksi 1.1.2023 alkaen. Paltassa sen perustamisesta vuonna 2011 asti työskennellyt Laitinen on pitkän linjan logistiikka-ammattilainen ja toimii tällä hetkellä liikenteen- ja logistiikan toimialapäällikkönä.
Liikenne- ja logistiikkajohtajana Laitinen vastaa kokonaisuudessaan Paltan elinkeinopoliittisen yksikön liikenne- ja logistiikkatoimialojen toiminnasta ja niiden kehittämisestä sisältäen mm. yhteistyön EK:n ja muun liittoyhteisön kanssa sekä vaikuttamistyön ministeriöiden, hallituksen, eduskunnan ja muiden sidosryhmien suuntaan.
”Suomalainen yhteiskunta ja elinkeinoelämä nojaavat toimivaan liikenteeseen ja logistiikkaan. Niistä riippuu niin kansalaisten päivittäinen liikkuminen kuin toimivat kuljetukset kuluttajille ja yrityksille, puhumattakaan fiksujen liikenne- ja logistiikkaratkaisujen merkityksestä Suomen päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. Vuodenvaihteessa tehtävä Petri Laitisen nimitys johtajaksi korostaa liikenteen ja logistiikan toimialan roolia ja merkitystä Paltassa”, sanoo elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki.
Liikenne- ja logistiikkajohtajana Laitinen vastaa jatkossakin Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry:n toiminnasta ja jatkaa sen toimitusjohtajana. Laitinen raportoi myös jatkossa Paltan elinkeinopolitiikan johtajalle Tatu Rauhamäelle.