5.8.2019

ArtikkeliDigitalisaation mahdollisuudet

Pula digiosaajista ei hellitä – työ muuttuu, muttei katoa

Asiakastarpeiden muutos, kehittyvä teknologia, liiketoiminnan monikanavaisuus sekä tuote- ja palvelutarjoamien monipuolistuminen muuttavat työn sisältöä ja luonnetta kaikilla palvelualoilla. Pula osaajista nousee liiketoiminnan digitalisoimisen esteeksi etenkin kasvuhakuisille palveluyrityksille. Paltan taannoiseen Digitaloudesta kasvua -tutkimukseen vastanneista yrityksistä noin viidennes (19%) kertoi kärsivänsä osaajapulasta. Voimakkaasti kasvuhaluisissa yrityksissä osaajapulasta kärsitään enemmän.

– Toimialarajojen hämärtyessä ja palvelutarjoamien laajentuessa palveluyritysten työntekijöiden työtehtävät muuttuvat entistä monipuolisemmiksi. Yhä useampaan rooliin tarvitaan moniosaajaa, Paltan elinkeinopolitiikan asiantuntija Jari Konttinen toteaa.

Markkinoilla tapahtuvat muutokset toteutuvat yhä nopeammalla syklillä, joka lisää tarvetta työnkuvien päivittämiseen muuttuvan toimintaympäristön mukaisesti. Muuttuvassa toimintaympäristössä myös jatkuvan oppimisen tarve korostuu.

Muuttuvassa toimintaympäristössä myös jatkuvan oppimisen tarve korostuu.

Useiden arvioiden mukaan noin kolmannes työtehtävistä häviää 10 vuoden sisällä digitalisaation myötä. Samalla uusia tehtäviä syntyy tilalle. Noin 20 prosenttia Digitaloudesta kasvua -tutkimukseen vastanneista arvioi, että työtehtäviä tulee katoamaan yrityksessä 2 tai viiden vuoden kuluessa.

Ainoastaan viidennes katoavista tehtävistä on sellaisia, ettei niissä työskenteleviä voida siirtää yrityksen sisällä muihin tehtäviin. Keskimäärin vain 4 prosenttia vastanneista uskoi, että digitalisaatio vähentää heidän henkilöstötarvettaan.

– Viidennes vastaajista arvioi osan henkilöstöstään työskentelevän tehtävissä, joita ei tulla tarvitsemaan lähivuosina. Heistä valtaosa on kuitenkin siirrettävissä yritysten sisällä muihin tehtäviin, Konttinen tarkentaa.

Digitalisaation nähdään siis luovan organisaatioon tehokkuutta, mutta ei henkilöstöä karsimalla. Toimintaa on välttämätön uudistaa asiakastarpeiden mukaisesti – asiakkaat haluavat kustannustehokkaita ja helposti toimivia digitaalisia palveluita.

Teknologian kehitys muuttaa myös koulutustarpeita

Teknologian luomat uudet työntehtävät syntyvät pääosin korkeampaa koulutusta vaativiin tehtäviin. Toisaalta digitalisaatio muovaa työtehtäviä ja työtekijöiden osaamisvaatimuksia myös vähemmän koulutusta vaativissa tehtävissä.

Panostukset huippuosaamiseen ohjelmistokehityksessä, tekoälyssä tai data-analytiikassa ovat tarpeen, mutta sen ohella taitoja on kehitettävä kaikilla aloilla ja työtehtävissä vastaamaan markkinoilla tapahtuvaa muutosta.

– Yksinkertaisimmillaan tämä voi tarkoittaa vaikka sosiaalisen median tehokkaampaa hyödyntämistä yrityksen markkinoinnissa.

Usein ajatellaan, että nuorilla työntekijöillä on paremmat valmiudet omaksua uusia digiratkaisuja. Tässäkin tiiviimmällä yritysten ja oppilaitosten välisellä yhteistyöllä voidaan saada paljon aikaan. Opiskelija tai vastavalmistunut tulee tuorein ajatuksin ja taidoin yritykseen ja kun hänet perehdytetään liiketoiminnan saloihin, niin digitaidoille saadaan yritystä ja kansantaloutta hyödyttävä sovelluskohde, Jari Konttinen kuvailee.

Pula digiosaajista ei ole pelkästään Suomen ongelma. Työtä joudutaan tekemään myös sen eteen, että Suomeen saadaan lisää kansainvälisiä osaajia ja puolestaan täällä jo olevat suomalaiset tai ulkomaalaiset osaajat saadaan pysymään maassa.

Paltan resepti osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseen:

  • Kannustetaan korkeakouluja lisäämään jatkuvaa oppimista tukevaa koulutusta ja työelämäyhteistyötä
  • Tavoitellaan, että puolet nuorista suorittaa korkeakoulututkinnon ja vauhditetaan opintojen läpäisyvauhtia
  • Panostetaan digioppimisympäristöihin ja oppimisanalytiikkaan kaikilla koulutusasteilla
  • Uudistetaan aikuiskoulutusta tukevat instrumentit (aikuiskoulutustuki, opintovapaa, vuorotteluvapaa) tukemaan työelämän muuttuvia tarpeita
  • Kehitetään työvoimapalveluita tiivistämällä yhteistyötä yksityisten henkilöstöpalveluyritysten kanssa
  • Houkutellaan aktiivisesti ulkomaalaisia osaajia Suomen työmarkkinoille


Lisätietoja: