28.3.2024

ArtikkeliUudistuva työelämä

Työ & elämä: Liukuva työaika tuo molemminpuolista joustoa

Liukuva työaika on työajan järjestely, jossa työntekijä voi sovituissa rajoissa määrätä itse työaikansa sijoittamisesta. Järjestely on joustava ja siten se helpottaa esimerkiksi työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista, mikä arjen kiireissä monelle työntekijälle on yhä tärkeämpää. Työnantajan näkökulmasta joustavat työajat ovat myös veto- ja pitovoimatekijä, jolla voidaan tukea henkilöstön hyvinvointia ja työssä viihtyvyyttä. Kokosimme artikkeliimme perustietopaketin liukuvasta työajasta.

Millaisiin tehtäviin liukuva työaika sopii?

Liukuva työaika sopii tehtäviin, joissa työ ei ole aina sidottu täsmällisesti tiettyyn kellonaikaan tai työntekijän ei ole välttämätöntä olla läsnä työpaikalla koko työpäivää tai jokaisena työpäivänä. Koska liukuvassa työajassa työntekijä voi sovituissa rajoissa päättää itse päivittäisen työaikansa sijoittamisesta, järjestely ei puolestaan sovellu sellaisiin tehtäviin, jotka ovat tiukasti sidottuja esimerkiksi asiakaspalvelun tai työpaikan aukioloaikoihin tai jotka vaativat henkilöstön läsnäoloa tiettyinä aikoina.

Liukuvasta työajasta tulee sopia

Liukuva työaika ei tule käyttöön itsestään, vaan se vaatii sopimista työntekijän ja työnantajan välillä. Sovittaessa liukuvasta työajasta tulee työaikalain mukaan sopia ainakin seuraavat asiat:

  • Mikä on yhdenjaksoinen kiinteä työaika, eli aika, jolloin työntekijän on oltava töissä?
  • Mitkä ovat työajan vuorokautiset liukumarajat, eli kuinka paljon liukuma-aika voi lyhentää tai pidentää päivän säännöllistä työaikaa? Työaikalain mukaan liukuma-aika voi olla enintään 4 tuntia päivässä.
  • Miten lepoajat, eli esimerkiksi ruokatauko, sijoitetaan?
  • Mitkä ovat plus- ja miinussaldojen enimmäiskertymät?

Liukuvaa työaikaa tulee seurata neljän kuukauden seurantajaksoissa. Seurantajakson päättyessä plussaldot saavat lain mukaan olla enintään +60 tuntia ja miinussaldot enintään -20 tuntia. Seurantajakson aikana kertymät saavat ylittää mainitut rajat, kunhan ne tasoittuvat enimmäismääriin jakson päättymiseen mennessä.

Liukuvasta työajasta on määräyksiä myös työehtosopimuksissa, joten on huomioitava, että käytännöt ja sopimisen mahdollisuudet eri aloilla voivat poiketa toisistaan.

Liukuvan työajan järjestely perustuu luottamukseen

Liukuvan työajan järjestelyssä tärkeää on molemminpuolinen luottamus ja joustavuus. Työntekijällä tulee olla mahdollisuus hyödyntää liukuvan työajan joustoja, mutta samalla hänellä on myös vastuu huomioida työajan sijoittelussa työnantajan tarpeet. Tarkoitus on, että työntekijä itse tasoittaa sekä plus- että miinussaldonsa seurantajakson puitteissa, mutta myös työnantajan on hyvä seurata saldotunteja säännöllisesti ja keskustella niistä tarvittaessa työntekijän kanssa. Työnantajan vastuulla on myös työaikakirjanpito.

Tarvittaessa osapuolet voivat sopia, että kertynyttä työaikasaldoa vähennetään työntekijälle annettavalla palkallisella vapaalla. Työntekijän pyytäessä vapaa on pyrittävä antamaan kokonaisina työpäivinä.

Läpinäkyvyys ja selkeät käytännöt työaika-asioissa tuovat selkeyttä arkeen

Liukuvan työajan käytännöissä työnantajan tulee muistaa myös työntekijöiden tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu. Jos työnantaja kuuluu yhteistoimintalain piiriin, liukuvan työajan käyttöönotosta ja käytännöistä tulee keskustella osana säännönmukaista vuoropuhelua. Työaika-asiat on hyvä huomioida myös osana yhteistoimintalain mukaista työyhteisön kehittämissuunnitelmaa.

Liukuva työaikaa voi käyttää myös etätyössä. Tällöin työaika-asiat on hyvä käydä läpi etätyökäytäntöjen yhteydessä.

Työnantaja, huomioi liukuvassa työajassa ainakin nämä asiat:

  • Harkitse, sopiiko liukuva työaika kyseisiin työtehtäviin vai ovatko työtehtävät esimerkiksi sidottuja tarkasti tiettyihin kellonaikoihin.
  • Tarkista sovellettavan työehtosopimuksen määräykset liukuvasta työajasta.
  • Jos liukuva työaika otetaan käyttöön, muista sopia ainakin kiinteästä työajasta, vuorokautisista liukumarajoista, lepoajoista ja saldotuntien enimmäiskertymästä.
  • Luo työpaikalle selkeät ja tasapuoliset liukuvan työajan käytännöt.
  • Seuraa saldotunteja säännöllisesti ja keskustele niistä tarvittaessa työntekijän kanssa.
  • Muista työaikakirjanpito esimerkiksi siihen tarkoitetun järjestelmän avulla.

Joustavuutta työaikaan tuo myös joustotyöajan järjestely. Siitä lisätietoa löydät artikkelistamme Työ & elämä: Joustotyössä työntekijällä on vapautta päättää työajan sijoittelusta ja työntekopaikasta.

Paltan jäsenille lisätietoa liukuvasta työajasta ja muista työsuhdekysymyksistä on koottu Paltapalveluun. Paltapalvelu on kaikkien jäsentemme käytössä, mutta vaatii ensin rekisteröitymisen käyttäjäksi. Jos olet jäsenemme, eikä sinulla vielä ole tunnuksia, rekisteröitymisen ja tunnusten hankkimisen löydät täältä.