BlogiEmilia Uotila

4.7.2024

ILOn työkonferenssi tarjosi näkymän kansainväliseen yhteistyöhön

International Labour Organizationin eli ILOn konferenssi kokoontui kesäkuussa Genevessä 112. kertaa. Konferenssiin osallistui 187 jäsenvaltiota, ja tapahtuman järjestelyt olivat mittavat. Osallistuin konferenssin toiselle viikolle Paltan edustajana työnantajadelegaatiossa.

Jokaisesta osallistujamaasta oli paikalla työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä valtioiden hallitusten edustajien muodostama delegaatio. Vaikka eri osapuolilla on luonnollisesti hieman erilaisia tavoitteita, yhteishenki Suomen delegaatiolla oli silti erinomainen. Pohjoismaisten kollegoiden kanssa pohdimme, kuinka voimme omalla esimerkillämme osoittaa, että erilaiset tavoitteet eivät estä keskustelua tai yhteisiä lounaita työpäivän aikana. Maissa, joissa keskustelu ei ole avointa, palkansaajien ja työnantajien välillä ei ole minkäänlaista vuoropuhelua.

Viikon aikana olin mukana työelämän perusoikeuksia käsittelevässä komiteatyössä, joka toteutettiin kolmikantayhteistyönä palkansaajapuolen ja jäsenvaltioiden hallitusten kanssa. Yhteisen näkemyksen saavuttaminen edellytti asteittaista keskustelua. Kansainvälisessä yhteistyössä keskusteluihin vaikuttavat myös valtioiden keskinäiset erimielisyydet ja maantieteelliset erot, mikä tekee yhteistyön rakentamisesta ja kehittämisestä entistä tärkeämpää.

Perusoikeuskomitean lisäksi ILOn konferenssissa käsiteltiin komiteatyönä hoivatalouden ja biologisten vaaratekijöiden aiheita. Joka vuosi kokoontuu myös applikaatiokomitea, jossa käsitellään ILOn sopimusten vakavia rikkomustapauksia, kuten työntekijäpuolen edustajiin kohdistuvaa väkivaltaa.

ILOn konferenssi tarjosi opettavaisen näkymän kansainväliseen yhteistyöhön. Keskustelut eri maiden edustajien kanssa olivat erittäin antoisia. Kansainvälinen yhteistyö ja verkostoituminen ovat avainasemassa, kun pyritään ratkaisemaan globaaleja työelämän haasteita. Konferenssi tarjosi erinomaisen tilaisuuden verkostoitua ja luoda yhteyksiä eri maiden asiantuntijoihin, mikä voi johtaa hedelmällisiin yhteistyöprojekteihin tulevaisuudessa. Näiden yhteyksien kautta voimme jakaa parhaita käytäntöjä, oppia toisiltamme ja edistää yhdessä työelämän standardeja maailmanlaajuisesti.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn 112. työkonferenssi järjestettiin 3.–14.6.2024. Vuosittain kokoontuva kansainvälinen työkonferenssi on ILOn ylin päättävä elin ja siellä päätetään yleissopimusten ja suositusten hyväksymisestä sekä asetetaan ILOn hallintoneuvosto. Konferenssin tämänvuotiseen ohjelmaan ja raportteihin voit tutustua tarkemmin täällä.