Korona-aika on tehnyt tuskallisen näkyväksi, että yritysten tarpeet ja tilanteet eroavat suuresti toisistaan. Monessa yrityksessä on pandemia-aikana sovittu paikallisesti vaikeistakin asioista, kuten säästöistä ja joustoista. Yhteisenä tavoitteena on ollut, että työpaikat säilyvät.
Valitettavasti liitoissa ei aina löydy ymmärrystä tai tahtoa nähdä laajempaa kokonaisuutta yritysten tai työntekijöiden kannalta. Siitäkään huolimatta, että työntekijät olisivat työnantajan kanssa yhtä mieltä tarvittavista muutoksista.
Otsikoihin on noussut tällä viikolla Finnairin suunnitelma avata kaukoreittejä muualta Euroopasta ja siten luoda työllistymismahdollisuuksia koronan vuoksi pitkään lomautettuna olevalle henkilöstölleen. Kaikkiaan paljon kaivattuja työvuoroja olisi ollut luvassa 400 lomautetulle finnairilaiselle. Suunnitelma kariutui kuitenkin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) vastustukseen. AKT ei taipunut neuvottelemansa matkustamohenkilöstön työehtosopimukseen tarvittaviin määräaikaisiin joustoihin, jotka olisivat mahdollistaneet suunnitelman toteuttamisen. Järjestelyn hyväksymistä olivat puoltaneet niin ammattiosaston toimikunta kuin AKT:n matkustamohenkilöstöjaosto.
Olen itse tehnyt paikallisen sopimisen kanssa töitä vuosia niin liitossa kuin yrityksessäkin, ja konkreettisia edistysaskelia on nähty vähän. Työelämässä ei ole kyse liitoista vaan yrityksistä, työntekijöistä ja työpaikoista. Paikallistasolla on usein paras näkemys siitä, mikä on paras toimintamalli niin yrityksen kuin työntekijöiden kannalta. Toista ei ole ilman toista.
Liitot eivät tee töitä yrityksissä eivätkä järjestöt vastaa eturintamassa koronan kaltaisiin shokkeihin. On selvää, että paikallisella tasolla on paras näppituntuma siihen, millaisilla ratkaisuilla yrityksissä voidaan edistää kilpailukykyä ja tuottavuutta. Sen vuoksi sopimisen valta on oltava yrityksillä ja työntekijöillä. Liittojen ei tule torpata sellaisia paikallisia sopimuksia, joista paikalliset osapuolet ovat yhtä mieltä.