BlogiPetri Laitinen

21.9.2022

Mitä mittaat voit myös johtaa – tunnetko toimintasi aiheuttamat liikenteen ja logistiikan kasvihuonekaasupäästöt?

Liikenne- ja logistiikkapalveluiden toimiala on sitoutunut työskentelemään puolittaakseen kasvihuonekaasupäästönsä Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Yksi tärkeä kehityskohde on toimitus- ja kuljetusketjujen eri päästölaskentamenetelmät ja niiden tuottaman datan vertailtavuus. EU:n CountEmissions-hanke tarjoaa jatkossa eri alojen yrityksille apua aiheessa, ja jo ennen hankkeen valmistumista jokainen teko on tärkeä, Paltan toimialapäällikkö Petri Laitinen bloggaa Nollapäästöpäivänä 21.9.

Liikenne on nykyään ainoa talouden toimiala, jonka kokonaispäästöt ovat globaalilla tasolla suuremmat kuin vuonna 1990, sillä myös alan kysyntä ja kokonaissuorite ovat kasvaneet merkittävästi. Suomessa ja EU:ssa liikenteen kasvaviin päästöihin on puututtu jo useiden vuosien ajan, ja Suomessa kotimaan liikenteen aiheuttamat päästöt on saatu vuonna 2005 saavutetun huippulukeman jälkeen selvästi laskemaan.

Suomessa maan hallitus on asettanut tavoitteeksi vähintään puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon, minkä tueksi hallitus on laatinut fossiilittoman liikenteen tiekartan. Tiekartassa kuvataan ne systeemitason toimet, joilla kotimaan liikenteen päästöjen puolittamistavoite saadaan toteutettua. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa biokaasun sisällyttäminen jakeluvelvoitteeseen, raideliikenteen osuuden kasvattaminen, HCT-rekkojen määrän lisääminen, joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantaminen ja tavaraliikenteen digitalisaatioratkaisut.

Fossiilittoman liikenteen tiekartan toimenpiteillä päästövähennystavoitteet on mahdollista saavuttaa. Myös liikenne- ja logistiikka-ala on laajasti sitoutunut tavoitteeseen, mutta alan yrityksille tai näiltä palveluja ostaville yrityksille tiekartan toimenpiteet voivat vaikuttaa kaukaisilta. Yritykset eivät silti voi tuudittautua siihen, että tarvittavat päästövähennykset hoituvat valtion tekemien päätösten kautta, vaan konkreettisia ja ripeitä toimenpiteitä tarvitaan kaikilta toimijoilta.

Jotta eri alojen yritykset voivat valita oman toimintansa ja kilpailukykynsä kannalta parhaat mahdollisuudet vähentää liikenteestä ja logistiikasta syntyviä päästöjään, on keskeistä, että kuljetuksissa mukana olevat osapuolet tietävät, mistä niiden aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt syntyvät. Lisäksi yritysten tulee osata mitata ja laskea toimintansa aiheuttamat päästöt oikein. Mitä voit ja osaat mitata, sitä pystyt myös johtamaan.

Mitä voit ja osaat mitata, sitä pystyt myös johtamaan.

Jo tällä hetkellä monilla liikenne- ja logistiikka-alan yrityksillä on käytössään erilaisia päästölaskureita myös asiakkaiden hyödynnettäväksi. Ongelmaksi nousee kuitenkin päästöjen laskenta- ja raportointimenetelmien suuri määrä, sillä eri menetelmien välillä voi olla suuriakin eroja.

Esimerkiksi Suomessa logistiikkayritysten päästölaskennat perustuvat useimmiten johonkin seuraavista kolmesta laskentametodista: GHG protokollaan, EN 16258 -standardiin tai GLEC-viitekehykseen. Kun liikenteessä ja logistiikassa kuljetuspalvelujen tuottaminen perustuu varsin usein monen eri toimijan yhteistyöhön, kuljetusketjussa olevat toimijat voivat laskea aiheuttamiaan päästöjä useilla erilaisilla tavoilla. Tällöin kuljetuspalvelun ostaja harvoin saa vertailukelpoista tai yhdenmukaista päästölaskentadataa kuljetusketjun toimijoilta omien ilmastopäätöstensä tueksi.

Onneksi päästölaskentametodien vertailtavuusongelma on jo tunnistettu ja toimenpiteisiin on ryhdytty asian korjaamiseksi.

Onneksi edellä kuvattu päästölaskentametodien vertailtavuusongelma on jo tunnistettu ja toimenpiteisiin on ryhdytty asian korjaamiseksi. EU:ssa on muun muassa käynnistynyt CountEmissions-niminen hanke, jonka tavoitteena on standardoinnin kautta tarjota yhteiset puitteet sekä yhtä että useampaa kuljetusmuotoa hyödyntävän tavara- ja matkustajaliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiselle. Tarkoituksena on luoda kansainväliseen ISO 14083 -standardiin perustuva puolueeton ja luotettava erilaisten kuljetuspalvelujen seuranta- ja vertailuväline, joka on riippumaton liikennemuodosta, toimialasta ja toimintamaasta.

Kuitenkin, koska ilmastokriisin torjumiseksi ja vaikutusten lieventämiseksi liikenteeltä ja logistiikalta tarvitaan päästövähennyksiä ripeästi, yritysten ei tule jäädä odottamaan EU:n CountEmissions -hankkeen tulosten valmistumista, vaan aloittaa ja tai jatkaa toimenpiteitä oman organisaationsa päästölaskennan kehittämiseksi ja mittaamiseksi sekä tulevaisuuden kilpailukykyisyytensä varmistamiseksi.