Monen korvaan käsite paikallinen sopiminen on alkanut kuulostaa jo kuluneelta työmarkkinatermiltä, vaikka sille olisi laajaa tarvetta voimakkaasti muuttuvassa työelämässä. Koska paikallisella sopimisella tarkoitetaan eri yhteyksissä monia erilaisia asioita, käsitteen laajuus saattaa hämärtää ja vähentääkin oivallisen instrumentin käyttöalaa.
Yrityksissä paikallisella sopimisella tarkoitetaan yksinkertaisimmillaan sitä, että työnantaja pystyy työpaikalla yhdessä henkilöstön kanssa ketterästi reagoimaan ympärillä tapahtuviin muutostilanteisiin.
Vain paikallisessa sopimisessa pystytään huomioimaan yrityksen paikalliset erityisolosuhteet.
Paikallinen sopiminen on toimintatapa, jossa on mahdollista aidosti yhteistyöllä löytää kulloiseenkin muutostarpeeseen joustavin ja ennen kaikkea jokaiselle yritykselle räätälöity oma ratkaisu. Vain paikallisessa sopimisessa pystytään huomioimaan yrityksen paikalliset erityisolosuhteet.
Paikallisen sopimisen kautta syntyvät tarkoituksenmukaisimmat ratkaisut sidotaan paikalliseen pohdintaan yritystasolla. Siten paikallisen sopimisen prosessi lähtee käyntiin jommankumman osapuolen tarpeesta ja aloitteesta. Koska paikallisessa sopimisessa ei ole olemassa sopimuspakkoa, syntyy ratkaisu win–win-tilanteessa sekä työnantaja- että työntekijäpuolella.
Aito vuoropuhelu ja yhteistyö ovat ratkaisun avaimet
Paikallisen sopimisen onnistunut käyttö edellyttää molemmilta osapuolilta hyvää valmistautumista ja myös luottamusta paikallista yritystason neuvottelukumppania kohtaan. Tavoiteltavaan ratkaisuun päästään vain aidolla vuoropuhelulla ja hyvällä keskinäisellä yhteistyöllä. Mikäli jompikumpi osapuolista kokisi, että paikallinen ratkaisu ei hyödytä, tai että siitä seuraisi vain heikennyksiä nykytilanteeseen, vaikeutuu neuvotteluiden loppuunsaattaminen merkittävästi.
Yhtenä hyötynä paikallisessa sopimisessa voidaan pitää sitä, että paikallisilla osapuolilla on yleensä parhaat mahdollisuudet ja kyky tunnistaa läheltä oma toimintaympäristö. Ne voivat neuvotellen sopia asioista sillä tasolla, johon paikallisen sopimisen nimenomaan halutaan vaikuttavan. Ratkaisujen kanssa on työpaikoilla myös helpompi elää, kun niitä on päässyt itse tekemään.
Parhaimpina paikallisina ratkaisuna pidetään yleensä sellaisia sopimuksia, jotka auttavat työpaikkaa pärjäämään ja säilymään vaikeassa tilanteessa, mutta samalla työntekijöille on tarjolla muutakin. Paikallisella sopimisella voidaan saavuttaa esimerkiksi merkittävää tuottavuuden tehostamista mutta yhtä aikaa sen kanssa työntekijöiden työhyvinvointi myös paranee ja varmuus oman työpaikan säilymisestä kasvaa.
Yhteisten toimintatapojen löytäminen paikallisen sopimisen kautta on sekä työnantajan että työntekijän etu ja näin yrityksissä pystytään yhdessä valmistautumaan työelämän muutosten kohtaamiseen.
Yhteisten toimintatapojen löytäminen paikallisen sopimisen kautta on sekä työnantajan että työntekijän etu. Näin yrityksissä pystytään yhdessä valmistautumaan työelämän muutosten kohtaamiseen.
Vallitsevassa epävarmassa taloustilanteessa paikallista sopimista kannattaisi hyödyntää huomattavasti nykyistä rohkeammin. Paikallisesti sopimalla voidaan parantaa yritysten mahdollisuuksia työllistää ja vaikuttaa myös kasvattavasti kilpailukykyyn. Toimivan paikallisen sopimisen mahdollisuuksia olisi lisättävä myös lainsäädäntöteitse, jotta kaikilla työnantajilla olisi yritystasolla sopimalla pääsy joustavaan vaikuttamiseen yhdessä työntekijöidensä kanssa.
Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme Twitterissä, LinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity uutiskirjeemme tilaajaksi.