Koronakriisi on vaikuttanut talouteen jo yli vuoden. Tilastokeskuksen helmikuulle asti julkaistuissa palvelualojen liikevaihtotiedoissa näkyy monilla aloilla vuoden kestänyt heikko kehitys, bloggaa Paltan ekonomisti Lauri Vuori.
Yhteiskunnan turvallinen avaaminen koronapassin avulla auttaisi useaa palvelualaa elpymään. Onkin valitettavaa, ettei hallitus tehnyt päätöstä koronapassin laajemmasta käyttöönotosta eilen hyväksymässään koronarajoitusten purkamissuunnitelmassa.
Koronakriisi vaikutti välittömästi liikenteen, matkatoimistojen sekä viihde- ja virkistyspalveluiden yrityksiin. Näillä aloilla liikevaihto on pysynyt romahtaneella tasolla jo viime keväästä asti. Rajoitustoimet ovat osuneet voimakkaasti juuri näille aloille. Matkatoimistojen lisäksi ilmaliikenne on ollut lähes pysähdyksissä ja lentomatkustajamäärät ovat olleet alle 10 % vuodentakaisesta. Tilastokeskus ei julkaise ilmaliikenteen liikevaihtolukuja alan keskittyneisyyden vuoksi.
Useilla muilla aloilla kuten radio- ja televisiotoiminnassa sekä mainostoiminnassa ja markkinatutkimuksessa liikevaihdot romahtivat viime keväänä yhtä paljon kuin viihteessä ja virkistyksessä, mutta alat ovat elpyneet vuoden aikana jo lähelle koronaa edeltäneitä liikevaihdon tasoja. Rajut rajoitustoimet ja kuluttajien sekä yritysten varovaisuus eivät ole kohdistuneet yhtä voimakkaina näille aloille enää viime kevään jälkeen.
Lisäksi palvelualoilta löytyy aloja kuten tutkimus- ja kehityspalvelut sekä ohjelmistot ja konsultointi, joiden liikevaihto ei ole laskenut koronaa edeltäneen tason alapuolelle missään koronakriisin vaiheessa. Yritysten tukeminen koronakriisin alkuvaiheessa erilaisilla kehittämistuilla on vaikuttanut osaltaan myös näiden alojen kysyntään ja positiiviseen kehitykseen.
Yritystukien tutkimusjaosto arvioi vuosiraportissaan, että kehittämistuet kohdistuivat kriisin alkuvaiheessa heikosti eniten kärsineille aloille ja suorat kustannustuet viivästyivät kriisin alkuvaiheesta. Tulevat kustannustukikierrokset tulevat vielä tarpeeseen, jotta kassakriisisä olevat yritykset pysyvät pystyssä talouden avautumiseen asti.
”Yhteiskunnan turvallinen avaaminen ei saa viivästyä.”
Palveluyritysten kasvunäkymiä on korona-aikanakin varjostanut rajoitusten lisäksi työvoiman saatavuus. Lähes joka viides palveluyritys vastasi työvoiman saatavuuden haittaavan kasvua EK:n suhdannebarometrissa. Käynnissä olevasta kehysriihestä tarvitaankin muun muassa työvoiman tarjontaa lisääviä vaikuttavia toimia.
Pisimpään ja eniten koronasta kärsineet alat kaipaavat myös nopeimpia toimia rajoituksista pääsemiseksi. Nämä alat ovat voineet käytännössä vain odottaa koronakriisin päättymistä ja talouden avautumista. Palta julkaisi viime viikolla kannanottonsa ja lausuntonsa hallituksen exit-suunnitelman luonnoksesta. Yhteiskunnan turvallinen avaaminen ei saa viivästyä.
Lausunnossa vaaditaan konkreettisia toimia ja aikataulua rajoitusten purkamiseksi sekä koronapassin käyttöönottoa. Monelle palvelualalle tärkeä kesäsesonki uhkaa mennä ohi jo toistamiseen, jos yhteiskuntaa ei pystytä avaamaan turvallisesti hallituksen esitystä nopeammassa tahdissa.