Eduskuntavaalien alla keskustelu panostuksista osaamiseen ja tutkimukseen on ollut varsin yksimielistä. Käytännössä kaikki puolueet haluavat sitoutua tavoitteeseen, jossa maan tutkimus- ja kehittämismenot nostetaan vähintään 4 prosenttiin bkt:een suhteutettuna, tai siihen että tutkimus- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta lisätään.
Tämä on erinomainen lähtökohta vaaleihin ja tuleviin hallitusohjelmaneuvotteluihin. Erityisesti yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten rajapinnassa tehtävän tutkimuksen rahoitusta on leikattu merkittävällä tavalla. Tarvitaan merkittäviä lisäkannustimia, jotta Nokian matkapuhelinliiketoiminnan jättämä aukko saadaan täytettyä uudella innovaatiotoiminnalla.
4 prosentin bkt-tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että tutkimus- ja kehittämistoimintaa tekee yhä useampi yritys ja organisaatio, nykyiset tutkimusintensiiviset toimijat lisäävät tutkimustaan ja Suomeen mahdollisesti etabloituu tutkimusta tekeviä kansainvälisiä yrityksiä.
On huomioitava myös innovaatiotoiminnan muuttuminen. Kehitystyötä ei tehdä pelkästään suuryritysten laboratorioissa, vaan asiakasrajapinnassa ketterin menetelmin ja esimerkiksi palvelumuotoilua hyödyntämällä. Prosessien ja palvelujen digitalisointi – toimintatavat, tarjoomat ja asiakaskokemus – ovat jatkossa innovaatiotoiminnan keskeinen ajuri.
Suomi on palvelutalous, niin kuin kaikki kehittyneet maat. On nähtävissä, että digitalisaation myötä työvoimavaltaisina ja paikallisina pidetyt palvelualat altistuvat yhä enemmän globaalille kilpailulle. Tätä kuvastaa hyvin palveluviennin voimakas kasvu 2000-luvulla. Jos emme kykene kehittämään kuluttajia ja yrityksiä hyödyttäviä palveluita ja palvelukonsepteja Suomessa, menetämme tärkeää liiketoimintaa ja taloudellista arvonlisää ulkomaisille toimijoille.
Mitä olisi sitten palvelutalouden innovaatiopolitiikka?
Julkisen tutkimusrahoituksen on tuettava vahvemmin yritysten ponnisteluja ja erityisesti korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten sekä yritysten välistä yhteistyötä. Ennen kaikkea on kyettävä laajentamaan rahoituksen saajien kohdejoukkoa. Innovaatiotoiminnan ja kansainvälistymisen palveluja on saatava kohdistettua vahvemmin myös yrityksille, jotka ovat toimineet pelkästään kotimarkkinoilla, mutta joilla on kiinnostusta digitalisoida toimintaansa ja kansainvälistyä.
Tulee panostaa tutkimussektorin laatuun ja houkuttelevuuteen. Tarvitsemme kansainvälisesti kilpailukykyisiä osaamiskeskittymiä, jotta niin suomalaisten kuin kansainvälisten yritysten halu tehdä yhteistyötä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa lisääntyy. Laadun ei tarvitse aina tarkoittaa laadukasta tieteellistä perustutkimusta, vaan myös kyvykkyyttä toteuttaa ketteriä kehittämishankkeita yritysten ja työelämän kanssa.
Digitalisaation tulee olla innovaatiopolitiikan ytimessä. Datan keräämiseen, sen hyödyntämiseen ja jakamiseen liittyvät pelisäännöt ja kannusteet tulee olla selvät. Tarvitaan horisontaalista, yli hallinnonalojen rajojen ulottuvaa tietopolitiikkaa. Julkisen sektorin tulee hyödyntää isoissa kansallisissa digihankkeissa täysimääräisesti yritysten osaamista, jonka kautta saataisiin myös uusia vientituotteita ja –palveluita myytäväksi Suomen ulkopuolelle.
Lisäksi muun toimintaympäristön pitää olla kunnossa, jotta yritykset haluavat investoida uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen Suomessa. Esimerkiksi yritys– ja osinkoverotuksessa aineettomia investointeja on kohdeltava tasapuolisesti aineellisten investointien kanssa. Nopeasti muuttuva teknologia ja kansainvälinen kilpailu myös edellyttää, että meillä on osaavaa työvoimaa riittävästi – siksi jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia on edistettävä ja meidän tulee voida tehokkaammin houkutella myös ulkomaista työvoimaa maahan.