Poikkeuksellinen koronakriisi on ravistellut koko maailmaa. Paltassa, kuten monessa muussakin asiantuntijaorganisaatiossa, siirryttiin kevään aikana työskentelemään täysin etänä. Ennen toukokuista aloittamistani Paltassa olin työskennellyt etänä edellisellä työnantajallani koko siihenastisen koronakevään ajan. Etätyökäytännöt ja erilaiset työkalut olivat näin itselleni entuudestaan tuttuja.
Nopeasti oli kuitenkin myönnettävä, että on eri asia tehdä etänä itselleen entuudestaan tuttua työtä entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa, kuin aloittaa perehtyminen uuteen työhön ja tutustuminen uusiin kollegoihin virtuaalisesti. Toimisto-oloissa uusi työntekijä on usein normaalisti se, joka kiertelee kollegojen ovella kyselemässä neuvoja, ja jolle yhteiset kahvihetket tiimin kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä tutustumisen kannalta. Kaiken tämän jäädessä pois, olin uuden haasteen äärellä – oli keksittävä uusia tapoja toimia.
Ilokseni huomasin jo heti alussa, että Paltassa oli otettu aktiivisesti käyttöön erilaiset virtuaaliset kahvihetket sekä viikoittaiset tiedonjakotilaisuudet.
Ilokseni huomasin jo heti alussa, että Paltassa oli otettu aktiivisesti käyttöön erilaiset virtuaaliset kahvihetket sekä viikoittaiset tiedonjakotilaisuudet, joissa oli mahdollista porukalla pohtia kunkin asiantuntijan eteen tulleita haastavia kysymyksiä. Ensimmäisen työviikkoni päätteeksi järjestimme Teams-afterworkit, jossa pääsin tutustumaan uusiin työkavereihin rennoissa merkeissä. Sittemmin tautitilanteen helpottuessa olemme tavanneet pienellä porukalla piknikillä, turvavälejä noudattaen.
Kaikki nämä edellä mainitut tilaisuudet ovat olleet itselleni hyvin arvokkaita hetkiä työyhteisöön mukaan pääsyn kannalta. Paltan loistava yhteishenki ja työkavereiden auttamiskulttuuri ovat edesauttaneet huomattavasti sitä, että olen voinut huoletta tarttua puhelimeen ja kysellä neuvoja muilta, vaikka kasvotusten emme olekaan päässeet useimpien kanssa tapaamaan. Vielä tätä kirjoittaessani olen tavannut vasta alle puolet uusista kollegoistani kasvokkain.
Tänä keväänä käytäntö osoitti, että työhaastattelu- sekä erilaisista neuvottelutilanteista on mahdollista selviytyä ilman fyysistä läsnäoloa.
Uskon, että koronakeväästä jää monelle toimistotyötä tekevälle takataskuun paljon hyviä oppeja ja käytäntöjä, joita voidaan hyödyntää myös kriisin jälkeen. Perinteisesti läsnäoloa edellyttäviksi tilanteiksi on tavattu mieltää työhaastattelutilanteet sekä erilaiset neuvottelutilanteet. Tänä keväänä käytäntö osoitti, että molemmista edellä mainituista on mahdollista selviytyä ilman fyysistä läsnäoloa – oma rekrytointiprosessini hoidettiin täysin etänä, samoin kuin Paltan eri alojen työehtosopimusneuvottelut kevään kuluessa.
Monenlaisissa työtehtävissä etätyöskentelyä voisi suosia jatkossakin. Aina ei välttämättä ole tarpeen käyttää tuntikausia aikaa matkustamiseen, kun työmatkan voi taittaa myös muutamassa sekunnissa. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen voi varmasti olla tulevaisuudessakin helpompaa, mikäli työ tarjoaisi enemmän joustoa siihen, missä ja miten työtä voidaan tehdä. Etenkin asiantuntijatyössä tiettyjä keskittymistä vaativia tehtäviä voi olla mielekästäkin tehdä etänä, kun tiedon siirtyminen verkkoon ja papereilta sähköisiksi on mahdollistanut sen, ettemme ole yhtä riippuvaisia toimistoista kuin ennen.
On kuitenkin tiettyjä asioita, joita Teamsit ja muut etätyösovellukset eivät voi korvata. Niitä ovat aidot ja välittömät kohtaamiset ihmisten kanssa.
On kuitenkin tiettyjä asioita, joita Teamsit ja muut etätyösovellukset eivät voi korvata. Niitä ovat aidot ja välittömät kohtaamiset ihmisten kanssa. Tutustuminen uusiin ihmisiin ja siten myös luottamuksen rakentaminen ovat niitä asioita, joita on hyvin hankalaa toteuttaa kunnolla näkemättä toista ihmistä. On eri asia ottaa uusia kommunikaatiovälineitä käyttöön tuttujen työkavereiden kanssa ja jatkaa siitä mihin lähityössä toimistolla jäätiin. Sen sijaan uuden työntekijän integroituminen osaksi työyhteisöä ei käy ihan yhtä helposti.
Tätä kirjoittaessani näyttää siltä, että pääsemme Paltassa elokuun alussa palaamaan takaisin toimistolle vuoroviikkojärjestelyä noudattaen – toki sillä edellytyksellä, ettei tautitilanne Suomessa olennaisesti muutu nykyisestä. On varmaan sanomattakin selvää, että odotan tuota hetkeä jo kovasti.
Käytäntö on osoittanut että mahdotonta uuden työn aloittaminen ei ole etänäkään, mutta tilanne ei kuitenkaan ole optimaalinen. Tässä tilanteessa valinnanvaraa ei tietenkään ole ollut, vallitsevista olosuhteista johtuen. Kaikesta huolimatta koen tulleeni täysin oikeaan paikkaan – hyvä organisaatio pitää yhtä myös kriisin keskellä, ja tämä paltalaisten vahva yhdessä tekeminen on näyttäytynyt minulle jo heti alusta alkaen.
Kirjoittaja on asiantuntija Paltan työmarkkinayksikössä.
Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme Twitterissä, LinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen tilaajaksi.