Palvelualojen työnantajat Palta ja Ammattiliitto Pro jatkavat vireää vuoropuhelua ICT-alan työn tulevaisuudesta. Keskustelua käydään esimerkiksi siitä, mihin ala on menossa, minkälaista työtä alalla tehdään tulevaisuudessa ja mitä muutos edellyttää yrityksiltä sekä niiden henkilöstöltä. Tavoitteena on myös parantaa alan yhteistyö- ja neuvottelukulttuuria.
Palvelualojen työnantajat Palta ja Ammattiliitto Pro piirtävät yhteistä kuvaa ICT-alan työn tulevaisuudesta ICT-alan työn tulevaisuus 2030 -hankkeessa. Liitot tarkastelevat korona-aikana tapahtuneen digiloikan tuomia toiminta- ja työskentelytapoja sekä selvittävät sitä, miten tekoäly ja teknologiset innovaatiot vaikuttavat työtehtävien ja työskentelytapojen kehittymiseen. Yrityksiä ja niiden henkilöstöä kannustetaan ottamaan käyttöön uusia digitaalisia toimintatapoja ja hyödyntämään omassa työssään digitalisaatiota yhä tehokkaammin.
Vuoropuhelun avulla pyritään myös parantamaan alan yhteistyö- ja neuvottelukulttuuria. Työnantajia ja toimihenkilöitä kannustetaan kehittämään työtä rakentavasti ja tavoitteellisesti sekä liitto- että työpaikkatasolla. Toiveena on, että vuoropuhelu edistää yhteistä ymmärrystä toimialan muutoksista ja niiden edellyttämistä toimenpiteistä.
Lisäksi yrityksiä ja niiden henkilöstöä rohkaistaan keskustelemaan tulevaisuuden töistä sekä niiden edellyttämästä uudesta osaamisesta.
Vuoropuhelua käydään vuoden 2021 aikana kahden teeman pohjalta, joista ensimmäinen on tekoäly ja muuttuvat osaamisvaatimukset ja toinen uudet johtamishaasteet, kuten hybridityön johtaminen ja oman työn hallinta. Näitä teemoja alustetaan syksyllä järjestettävissä seminaareissa, joihin osallistetaan laajasti alan yrityksiä ja niiden henkilöstöä.
Lisätiedot
Anu Sajavaara, p. 040 705 0939
Toimialapäällikkö
Palvelualojen työnantajat Palta ry