– Palvelualan yrityksillä on merkittävä rooli suomalaisten hyvinvoinnissa ja menestymisessä. Työelämä ja liiketoimintamallit ovat murroksessa. Tämä ei ole uhka vaan mahdollisuus, kun opimme tekemään osaamisen ja teknologian kehittämistä fiksulla tavalla, sanoo Paltan hallituksen puheenjohtaja (2019), VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.
– Uskon, että digitalisaatiota ja tekoälyä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää merkittävästi nykyistä enemmän yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, uuden liiketoiminnan luomiseen ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Tämä edellyttää avointa vuoropuhelua ja monialaista yhteistyötä työnantajien ja työntekijöiden välillä. On hienoa päästä viemään tätä kehitystä eteenpäin uudessa roolissani Paltan hallituksen puheenjohtajana, Vasara jatkaa.
Paltan hallitukseen valittiin 8 uutta jäsentä.
Paltan Hallitus 2019
Puheenjohtaja
- Antti Vasara, toimitusjohtaja, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Varapuheenjohtajat
- Satu Yrjänen, toimitusjohtaja, Kantar TNS Global Oy
- Juha Luusua, toimitusjohtaja, Eltel Networks Oy
Jäsenet
- Elli Aaltonen, pääjohtaja, Kansaneläkelaitos Kela (*
- Heikki Halmetoja, toimitusjohtaja, CHS Group Oy (*
- Vesa Humalisto, toimitusjohtaja, Serum Arkkitehdit Oy
- Rolf Jansson, toimitusjohtaja, VR Group Oy
- Mikael Jungner, toimitusjohtaja, Kreab Oy
- Lauri Kerman, toimitusjohtaja, Osuuskunta KPY
- Taru Keronen, toimitusjohtaja, Eckerö Line Oy
- Leena Laitinen, toimitusjohtaja, Alko Oy (*
- Heikki Malinen, toimitusjohtaja, Posti Group Oyj
- Topi Manner, toimitusjohtaja, Finnair Oyj (*
- Veli-Matti Mattila, toimitusjohtaja, Elisa Oyj (*
- Jarmo Mikkonen, toimitusjohtaja, Securitas Oy
- Kimmo Mäki, toimitusjohtaja, Finavia Oyj (*
- Jarkko Nordlund, toimitusjohtaja, MTV Oy
- Juhana Olkkola, toimitusjohtaja, SOL Henkilöstöpalvelut Oy (*
- Jari Rapo, johtaja, Telia Finland Oyj
- Olli Sarekoski, toimitusjohtaja, Veikkaus Oy
- Ville Tamminen, toimitusjohtaja, Caverion Suomi Oy (*
- Pasi Tolppanen, toimitusjohtaja, Maintpartner Oy
(* Uusi jäsen.
Lisätietoja:
Antti Vasara, toimitusjohtaja, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Tuomas Aarto, toimitusjohtaja, Palvelualojen työnantajat PALTA ry, p. 040 152 0073
Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. Meillä on 1 900 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös Finanssialan työmarkkinatoiminnasta ja on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto.