28.2.2023

UutinenToimivat työmarkkinat

Palta esitti Rautatiealan Unionille ratkaisua veturinkuljettajien työkiistaan

Palvelualojen työnantajat Palta ja Rautatiealan Unioni RAU jatkoivat tänään keskinäisissä neuvotteluissaan veturinkuljettajia koskevia työehtosopimusneuvotteluja.

– Annoimme RAU:lle tänään oman, yleisen linjan mukaisen kokonaisesityksemme, jossa on huomioitu laajasti myös työntekijäpuolen esittämiä tavoitteita. RAU on nostanut tärkeänä kokonaisuutena etenkin työssäjaksamisen edistämisen, ja tähän ehdotammekin yhteistä hanketta, jossa selvitetään tilannetta ja mietitään yhdessä toimenpiteitä työssäjaksamisen parantamiseksi, Paltan neuvottelujohtaja Pasi Vuorio sanoo.

– Toimiala on kamppaillut vaikeuksissa jo useamman vuoden peräkkäin, ensin koronapandemian aikana ja nyt Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan takia. Ammattiliiton vaatima, reilusti yleisen linjan ylittävä palkankorotustaso on alan taloudellinen kantokyky huomioon ottaen täysin ylimitoitettu ja suunnitellut työtaistelut kohtuuttomia. On yhteinen etu, että asioista pystytään sopimaan neuvotellen, ei työtaisteluiden kautta, Vuorio jatkaa.

Paltan ja RAU:n välisiä neuvotteluita on jatkettu työtaisteluvaroituksen jälkeen sekä valtakunnansovittelijan toimiston johdolla että keskinäisin neuvotteluin. Osapuolet tapaavat sovittelijan johdolla seuraavan kerran 1.3.2023.

Lisätiedot:

Neuvottelujohtaja Pasi Vuorio, 0400 949 082, pasi.vuorio@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta ry