7.11.2019

UutinenToimivat työmarkkinat

Palta pettyi – Postin tes-neuvottelut eivät edenneet, lakko alkaa maanantaina

Postin työehtojen sovittelu Palvelualojen työnantajat Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n välillä päättyi tuloksettomana. Neuvotteluissa ei edetty, eikä valtakunnansovittelijalla ollut edellytyksiä jättää sovintoesitystä. Tämä tarkoittaa, että PAU:n jo aiemmin ilmoittama lakko alkaa maanantaina 11.11.

– Olemme pettyneitä, ettei useita viikkoja kestäneen sovittelun aikana saatu aikaan ratkaisua kiistaan. PAU kieltäytyy käytännössä sopimassa mistään muutoksista, ja siksi olemme edelleen lähtöruudussa. Tilanne on ikävä Postin asiakkaiden ja koko yhteiskunnan kannalta, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto toteaa.

PAU:n ilmoituksen mukaan työnseisaus koskee postinjakelua, -käsittelyä ja -kuljetusta koko maassa 11.11.2019 klo 06.00 – 24.11.2019 klo 24.00. Työnseisausten ulkopuolelle rajataan turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt. Lakon arvioiduista vaikutuksista tiedotetaan Postin verkkosivuilla.

Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat keskiviikkona 13.11.


Lisätiedot: