28.12.2023

TiedoteToimivat työmarkkinat

Palta: Yritykset ja yhteiskunta maksavat hinnan poliittisista lakoista

Paltan kuvituskuva

Teollisuusliitto kertoi aamun tiedotustilaisuudessaan uusista järeistä lakkotoimista ajalle 1.–2.2.2024. Kaksipäiväinen lakko vaikuttaa teollisuuteen ja tuotantoon, ja sen piirissä ovat Nesteen öljynjalostamo sekä Kokkolan ja Kilpilahden teollisuusalueet.

Tiedotustilaisuudessaan Teollisuusliitto kertoi mahdollisesti toteuttavansa myös muita työtaistelutoimia samaan aikaan, mutta toistaiseksi päätöstä asiasta ei vielä ole. Jo nyt ilmoitetuilla lakoilla on Teollisuusliiton mukaan laaja vaikutus yhteiskunnan eri toimintoihin.

– Olemme harmissamme ja pettyneitä Teollisuusliiton päätökseen jatkaa lakkoilua. Vaikka poliittisilla lakoilla vastustetaan hallitusohjelman sisältämiä työelämäuudistuksia, kärsijöiksi lakkojen seurauksista joutuvat yritykset, työmarkkinajohtaja Minna Ääri Palvelualojen työnantajat Paltasta sanoo.

Joulukuussa ammattiliittojen 14.12. toteuttama lakkopäivä vaikutti laajasti ihmisten arkeen ja liikkumiseen, ja lakoista aiheutuneet vahingot nousivat laskelmien mukaan yli sataan miljoonaan euroon. Mikäli useampi ammattiliitto on jälleen ajoittamassa lakkotoimia yhtäaikaisesti Teollisuusliiton kanssa, nousee vaikutusten hintalappu yrityksille ja koko yhteiskunnalle.

– On selvää, että yritykset eivät voi tällaisia tappioita ottaa vastaan ilman että niiden liiketoiminta kärsii. Pahimmassa tapauksessa ay-liittojen lakkoilusta maksavat viime kädessä palkansaajat, jos yritysten selviytyäkseen on karsittava työpaikkoja.

Lisätiedot
Työmarkkinajohtaja Minna Ääri, 040 559 0833, minna.aari@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta ry

Lisätietoja antaa

Minna Ääri

Johtaja

Työmarkkinat