Palvelualojen työnantajat Paltan ja Ammattiliitto Pron välinen sovittelu ICT-toimihenkilöiden työehdoista keskeytyi tällä viikolla tuloksettomana.
Tänään Pro antoi uuden, jo neljännen työtaisteluilmoituksen, jonka mukaan uusi työtaistelu alkaa välittömästi aiemmin ilmoitetun perään 6.6. klo 6 ja päättyy 19.6. klo 23.59. Kyseessä on jo neljäs lakkoilmoitus alalle.
Palta ihmettelee Pron ratkaisuhaluttomuutta, jota uusi lakkoilmoitus alleviivaa.
– Vaikuttaa siltä, että Pro hyödyntää työtaistelua omien järjestöpoliittisten tavoitteidensa ajamiseen ja jäsenkampanjointiin. Pro on julkisuuteen viestinyt mm. jäsenmääränsä kasvusta, yhteisistä lakkolounaista ja -aamiaisista ja muusta yhteisestä toiminnasta. Kepeä suhtautuminen viestittää, että Prolla ei ole halua tai kiirettä edistää sovintoa, Paltan työmarkkinajohtaja Minna Ääri sanoo.
Kiistaa on pyritty ratkaisemaan jo kahdella sovintoesityksellä, joista Pro on hylännyt molemmat. Rakentavan ratkaisun etsimisen sijaan Pro käyttää painostuskeinonaan toistuvia lakkoilmoituksia. Pakottamalla asiat eivät kuitenkaan ratkea, vaan kaikkien etu olisi, että osapuolet pystyisivät yhdessä sopimaan alan työehdoista.
– Uudet työtaistelut eivät helpota sovinnon löytymistä. Kiistan ratkeaminen ei kuitenkaan ole työnantajapuolesta kiinni. Toivomme, että myös Prolta löytyisi tahtoa rakentavan ratkaisun aikaansaamiseksi ja työriidan päättämiseksi. Palta on tällä neuvottelukierroksella solminut jo 100 yleisen linjan mukaista sopimusta. Olisi ihme, jos sellaista ei saataisi aikaiseksi myös ICT-alan toimihenkilöille, Ääri toteaa.
Pron ilmoituksen mukaan lakko ei koske ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävää työtä, eikä kansallisen turvallisuuden kannalta kriittistä työtä.
Lisätiedot:
Työmarkkinajohtaja Minna Ääri, 040 559 0833, minna.aari@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta ry
Asiantuntija Heidi Aho, 040 594 7098, heidi.aho@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta ry