Rahoitusalalla on 11.11.2020 käynnistetty yhteinen kehittämishanke, jolla pyritään vahvistamaan rahoitusalan yritysten ja niiden henkilöstön edellytyksiä uudistaa toiminta- ja työskentelytapojaan. Tarkoituksena on kerätä tietoa rahoitusalalla käyttöön otetuista uusista toimintatavoista ja työpaikkainnovaatioista erityisesti korona-aikana ja levittää näitä hyviä käytäntöjä sekä alan sisällä että vertaisaloille.
Työehtosopimuksen osapuolina olevat liitot ovat sopineet viime kevään työehtosopimusneuvotteluissa, että alalla on syytä jatkaa jo vuosia käynnissä ollutta tulevaisuusvuoropuhelua. Nyt käynnistetty hanke on osa tätä vuoropuhelua ja luonteva jatkumo menestykselliselle Hyvinvoiva finanssiala -yhteistyölle. Hyvinvoiva finanssiala oli hanke, jossa työnantajat ja työntekijät pureutuivat yhdessä finanssialan ja asiakkaiden tarpeiden muuttumiseen. Tavoitteena oli lisätä alalle työhyvinvointia, tuottavuutta ja kilpailukykyä.
Uusi hanke käynnistyy yrityksille ja niiden henkilöstölle suunnatulla kyselyllä ja haastatteluilla. Näiden avulla muodostetaan tilannekuva siitä, minkälaisia uusia käytäntöjä ja digitaalisia toimintatapoja työpaikoilla on otettu käyttöön koronan aiheuttamissa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Saatujen tietojen perusteella kootaan ja työstetään yhdessä alan yritysten kanssa parhaita käytäntöjä, joilla vahvistetaan kykyä ja mahdollisuuksia reagoida ja mukauttaa toimintaa jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa.
Kyselyllä ja haastatteluilla selvitetään esimerkiksi poikkeusolojen vaikutuksia asiakaspalveluun, johtamis-, esimies- ja organisaatiokäytäntöihin sekä mahdollisuuksiin järjestää ja tehdä työtä joustavalla tavalla. Tämän selvityksen osana tarkastellaan myös poikkeusolojen vaikutusta toimihenkilöiden työhyvinvointiin sekä kykyyn ja mahdollisuuksiin järjestää ja johtaa omaa työtään. Hanke suuntaa vahvasti tulevaisuuteen ja sen avulla luodaan näkymää siitä, mihin työskentelytapojen osalta ollaan menossa. Merkittävässä roolissa ovat myös osaamisen kehittämisen tarpeet ja mahdollisuudet erityisesti tilanteessa, jossa ei tavata säännöllisesti fyysisesti muita työyhteisön jäseniä. Tarkoitus on myös tehdä näkyviksi osaamiskapeikot digitaalisen osaamisen ja tulevaisuuden työelämätaitojen näkökulmasta.
”Finanssiala on pärjännyt näissä poikkeusoloissa varsin hienosti, kiitos jo pitkällä olevan digitaalisuuden. Myös alan työntekijät ovat osoittaneet joustavuuttaan ja sopeutumiskykyä uudessa tilanteessa. Vaikka asiakaspalvelu on muuttanut muotoaan ja työtä tehdään uusilla tavoilla, asiakkaat ovat saaneet keskeytyksettä tarvitsemiaan palveluja. Nyt käynnistyvän hankkeen avulla saamme tutkittua tietoa siitä, mikä muuttuneessa tilanteessa toimii ja missä alalla on vielä kehitystarpeita nyt ja tulevaisuudessa, toteaa hankkeen projektipäällikkö, Finanssialan kehitysjohtaja Katja Repo.
Tukea hankkeeseen on saatu TYÖ2030-ohjelman rahoituksesta. Hankkeessa ovat mukana Finanssiala ry sekä rahoitusalan työmarkkinaosapuolet Palvelualojen työnantajat Palta ry, Ammattiliitto Pro ry, Ylemmät toimihenkilöt YTN ry sekä Ammattiliitto Unio ry.
Yhteyshenkilöt:
Katja Repo/Finanssiala
p. 050 4014663
Anu Sajavaara/Palta
p. 040 7050939
Antti Hakala/Pro
p. 040 5337413
Riikka Sipilä/YTN
p. 0400 458 226
Minna Ahtiainen/Unio
p. 050 3877030