Työtuomioistuin antoi tänään ratkaisun, jonka mukaan Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n meneillään oleva lakko on laiton siltä osin kuin se koskettaa Posti Palvelut Oy:tä. Päätöksellään työtuomioistuin vahvisti Postin näkemyksen siitä, että PAU on erillisellä työehtosopimuksella sitoutunut ehdottomaan työrauhaan Posti Palvelut Oy:ssä ainakin tammikuuhun 2020 saakka.
Posti Palvelut Oy on Postin kokonaan omistama tytäryhtiö, jossa työskentelee mm. varhaisjakelijoita ja pakettilajittelijoita. Posti Palvelut Oy:n työntekijöihin sovelletaan Medialiiton ja Teollisuusliiton välistä jakelualan työehtosopimusta.
– Posti Palvelut Oy:ssä työnantaja ja työntekijäliitto ovat yhdessä sitoutuneet ehdottomaan työrauhaan. Kun sopimus on voimassa, ovat kaikki työtaistelutoimet yhtiössä laittomia, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto toteaa. – Odotamme, että PAU noudattaa työtuomioistuimen päätöstä, ja että Posti Palvelut Oy:ssä työskentelevät PAU:n jäsenet palaavat töihin pikaisesti.
PAU:n käynnissä olevan työtaistelun osittaisella laittomuudella voi olla vaikutuksia myös ilmoitettuihin tukilakkoihin. Paltassa selvitetään asiaa parhaillaan.
Muissa Postin yhtiöissä lakot jatkuvat aiemmin ilmoitetulla tavalla. Työnantajapuoli toivoo kiistaan mahdollisimman pikaista ratkaisua.
– Työtaisteluista kärsivät kaikki kiistan osapuolet, erityisesti Postin asiakkaat. Toivomme, että huomenna jatkuvassa sovittelussa asiat lähtisivät vihdoin etenemään. Paltalla on valmiudet lähteä hakemaan ratkaisua rakentavasti, Aarto toteaa.
Postin työehtokiistan sovittelu jatkuu huomenna valtakunnansovittelijan johdolla kello 9.
Lisätiedot: