Vastuullisuus Paltassa

Paltan kuvituskuva

Vastuullisuus Paltassa

Edistämme Paltassa palvelualojen kestävää kasvua ja olemme sitoutuneet työskentelemään muun muassa Suomen ja Euroopan ilmastotavoitteiden toteutumisen ja työelämän vastuullisen uudistamisen puolesta. Kannustamme jäseniämme kunnianhimoiseen vastuullisuustyöhön, ja haluamme Paltassa tavoitella itse samaa. Keskeisenä tavoitteenamme on varmistaa systemaattinen ja jatkuva sisäinen työ, jonka myötä voimme kehittyä ja olla entistä vastuullisempi liitto ja työnantaja.

Haluamme olla entistä vastuullisempi liitto ja työnantaja

Laskemme oman hiilijalanjälkemme vuosittain, ja meillä on käytössä Paltan sisäiset vastuullisuusperiaatteet.

Paltan vastuullisuusperiaatteisiin kuuluu toimenpiteitä hankintojen kestävyyden varmistamiseksi, ilmastoystävällisempiin tarjoiluihin siirtymiseksi, energiatehokkuuden parantamiseksi ja vähäpäästöiseen tai päästöttömään liikkumiseen kannustamiseksi.

Vähennystoimenpiteiden lisäksi kumoamme vuosittain jäljelle jäävät päästömme. Vuoden 2023 päästöt kumottiin kokonaisuudessaan suomalaisen Nordic Impactin (ent. Nordic Offset) kautta tukemalla Gold Standard (GS) sertifioitua metsityshanketta Etiopiassa.

Tarkastelemme ja kehitämme Paltan vastuullisuusperiaatteita vuosittain. Yhtenä vastuullisuustyömme painopisteenä on sisällyttää vastuullisuusperiaatteisiimme sosiaaliseen vastuuseen liittyviä tekoja.

Paltan vastuullisuusperiaatteet

Paltan käyttämä energia on kokonaisuudessaan päästötöntä. Paltan osaomistama Teollisuuskeskus, jossa myös Paltan toimitilat ovat, lämpiää Helenin uusiutuvalla kaukolämmöllä ja kaikki toimiston käyttämä sähkö on Suomen luonnonsuojeluliiton EKOenergia -sertifioitua päästötöntä tuulivoimaa. Energian säästäminen huomioidaan myös esimerkiksi laiteasetusten ja liiketunnistimilla toimivan automaattivalaistuksen kautta.

Huomioimme Paltan kokoustarjoilujen valinnassa ilmastonäkökulmat ja pyrimme välttämään hävikkiä. Suosimme kasvis-kala-painotteisia, kotimaisia ja sesongin mukaisia tarjoiluja.

Pyrimme välttämään jätteen syntymistä ja käyttämään luonnonvaroja fiksusti muun muassa kiinnittämällä huomiota elektroniikkalaitteiden kestävään uusimiseen, välttämällä kertakäyttötuotteita ja kiinnittämällä huomiota kierrätyskäytäntöihin. Huomioimme hankinnoissamme ilmastonäkökulmat, muun muassa erilaisia sertifikaatteja hyödyntämällä.

Suosimme työpäivän aikaisessa liikkumisessa vähäpäästöisiä tai päästöttömiä kulkumuotoja. Paltan henkilöstöllä on käytössä muun muassa julkisen liikenteen hyödyntämiseen kannustava työsuhdematkaetu, ja lisäksi myös joustavat etätyö- ja etäkokouskäytännöt edesauttavat liikkumisesta syntyneiden päästöjen vähentämistä.

Vastuullisuuteen liittyviä kampanjoita, joissa Palta on ollut mukana

  • Vuonna 2023 Palta osallistui Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Kaikkien työelämä -kampanjaan. Kaikkien työelämä -kampanjassa nostettiin esiin hyviä esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat toiminnallaan onnistuneet ehkäisemään syrjintää ja rakentamaan monimuotoisia työyhteisöjä.
  • Vuonna 2023 Palta osallistui #Muutostöissä-somekampanjaan. Kampanjan tarkoituksena oli herättää keskustelua työelämän moninaisuudesta ja tasa-arvosta, niiden tuomista mahdollisuuksista sekä esteistä niiden toteutumiselle. Jokainen työyhteisö hyötyy monimuotoisuudesta, ja tasa-arvoisen ja moninaisuutta tukevan työelämän rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia.
  • Vuonna 2022 Palta liittyi mukaan Astetta alemmas -kampanjaan ja lähti mukaan energiansäästötalkoisiin.
Paltan kuvituskuva

Vastuullisuus palvelualoilla 

Edistämme Paltassa palvelualojen kestävää kasvua, ja olemme sitoutuneet työskentelemään muun muassa Suomen ja Euroopan ilmastotavoitteiden toteutumisen ja työelämän vastuullisen uudistamisen puolesta.

Paltan kuvituskuva

Vastuullisten palveluiden Suomi

Haluamme tuoda esiin palvelualojen yritysten tekemää vastuullisuustyötä, ja kokoamme vastuullisuussitoumuksia jäsenyrityksistämme.

Asiantuntijat, jotka tuntevat vastuullisuuden parhaiten

Minna Sirkka

Johtaja

Viestintä ja vastuullisuus

Jasmiina Ruotsila

Viestinnän asiantuntija, Vastuullisuus, Vastuullisuusviestintä

Viestintä ja vastuullisuus