Palveluvienti ja palvelutuonti
Palveluvienti ja suomalainen osaaminen luovat kansainvälistä kasvua
Yksityiset palvelut ovat vahvasti kansainvälinen ala. Palveluiden vienti maailmalle muodostaa noin kolmanneksen Suomen viennistä. Kotimaisella arvonlisäyksellä mitattuna palveluiden ulkomaankaupan merkitys on vieläkin suurempi.
Suomi vie eniten maailmalle ICT-palveluita, liike-elämän palveluita, kuljetus- ja matkailupalveluita sekä rojalteja ja lisenssejä. Palveluviennillä eli ulkomaankaupalla tarkoitetaan sitä, kun suomalaisyritys saa ulkomailta maksun myymästään aineettomasta tuotteesta. Rahaa siirtyy yli rajojen, mutta kaupan kohteena ei ole tavara vaan palvelu. Palta pyrkii edistämään palveluiden ulkomaankaupan kasvumahdollisuuksia.
Kansainvälinen palvelukauppa kasvaa, työllistää ja tuottaa lisäarvoa Suomeen
Yhdestä palveluvientieurosta jää kotimaahan noin 72 senttiä. Vastaavasti tavaraviennin eurosta jää Suomeen keskimäärin vain 56 senttiä. Kansainvälinen palvelukauppa jättää siis enemmän rahaa Suomeen.
Palveluviennin kotimaisuusaste on korkea, sillä sen pääraaka-aine on suomalainen osaaminen.
Palveluiden maailmankauppa kasvaa
Maailmantaloudesta yli kaksi kolmasosaa on palveluita. Kaikki kehittyneet maat ovat palvelutalouksia – elintason kasvu lisää palveluiden kulutusta.
Digitalisaatio on siirtänyt kulutusta tavaroista palveluihin ja mahdollistanut palveluiden ulkomaankaupan kasvun. Samalla kierto- ja jakamistalouden ratkaisuilla luodaan täysin uusia palveluita.
Palveluiden maailmankauppa kasvaa tavarakauppaa nopeammin ja tässä kasvussa Suomen on oltava mukana.
WTO:n arvion mukaan palveluiden osuus maailmankaupasta voi kasvaa 50 prosenttia vuoteen 2040 mennessä.
Palveluiden osuus viennistä ja ulkomaankaupasta on kasvanut voimakkaasti
Palveluiden osuus koko viennin arvosta on viime vuosina ollut vajaan kolmanneksen. Osuus on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2000.
Vuosina 2000 – 2020 Suomen viennin arvon kasvusta kaksi kolmasosaa on tullut palveluista.
Samalla ICT-palveluiden ja muiden digitaalisten ratkaisuiden kauppa on kasvanut voimakkaasti ja näillä markkinoilla on myös Suomen viennin kasvupotentiaali.
Palveluvienti lukuina
Ratkaisujamme palveluiden kansainväliseen kasvuun
- Tehdään Suomessa toimialaneutraalia elinkeinopolitiikkaa, joka huomioi tasavertaisesti tavaratuotannon sekä erilaiset palvelut, aineettomat oikeudet ja luovat sisällöt.
- Otetaan palveluvienti laajasti osaksi vienninedistämistä ja kauppapolitiikkaa.
- Luodaan uusi vientistrategia, jolla edistetään suomalaisosaamisen ja ratkaisujen markkinointia sekä myyntiä digitaalisille alustoille ja globaalien ekosysteemien portinvartijoille. Tällaisia globaaleita B2B- ja B2C-alustoja ovat muun muassa Microsoft, Netflix ja Apple.
- Kehitetään edelleen Business Finlandin ja vientirahoituksen resurssien vaikuttavuutta ja kohdennetaan resursseja palveluinnovaatioiden ja -viennin tarpeisiin.
- Tuetaan yritysten kansainvälistymistä osaamisella ja innovaatiopolitiikalla.
- Luodaan huippuluokan digitaalinen ja fyysinen infra tukemaan palveluiden kansainvälistä kasvua.
- Tarjotaan julkisten hankintojen kautta referenssikohteita palveluviennille.