Palvelualojen merkitys Suomelle

Palvelualojen merkitys Suomelle

Yksityiset palvelualat ovat monipuolinen kokonaisuus, joka luo Suomeen työtä, kasvua ja hyvinvointia. Palvelualoilla luodaan ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ja varmistetaan niin huoltovarmuus kuin yritysten ja ihmisten arjen sujuvuus kotimaassa. Palvelualojen kasvupotentiaali on suuri, ja palveluiden merkitys tulee tulevaisuudessa korostumaan entisestään.

Palvelualat talouskasvun moottorina

Palvelualojen merkitys Suomen taloudelle on kasvanut 2000-luvun aikana merkittävästi, ja palvelualat tuottavat merkittävän osan, jo yli 40 prosenttia, Suomen BKT:sta.

Työpaikat löytyvät palvelualoilta

Palvelualat ovat maamme suurin työllistäjä. Yksityiset palvelut ilman kauppaa työllistävät yli miljoona ihmistä, ja myös valtaosa uusista työpaikoista syntyy palvelualoille. Yksityiset palvelut ovatkin 2000-luvulla luoneet Suomeen yli 420 000 uutta työpaikkaa.

Palveluviennillä kansainvälistä kasvua

Palvelukauppa on kasvanut maailmalla perinteistä tavarakauppaa nopeammin jo yli vuosikymmenen ajan, ja myös Suomen viennin kasvusta valtaosa on tullut 2000-luvulla palveluista. Tällä hetkellä palveluvienti kattaa lähes kolmasosan Suomen viennistä, ja kasvupotentiaalia on vielä huomattavasti enemmän.

Palvelualoilla on keskeinen rooli ilmastoratkaisuissa

Palvelut ovat ilmastoteko ja niiden avulla luodaan arvoa vähin päästöin. Palvelualat luovat ratkaisuja ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja luonnonvarojen säästämiseksi. Palveluyritykset auttavat myös muiden toimialojen yrityksiä vähentämään päästöjään.

Ajankohtaisia puheenaiheitamme

Sisältöä ei löytynyt