Palvelualojen työnantajat tarvitsevat osaajia, joilla on taitoa luoda erinomaisia asiakaskokemuksia. Näihin taitoihin kuuluvat asiakaslähtöisyys, tiimityöskentelykyky ja myönteinen asenne. Lisäksi korostuvat ruotsin kielen taito sekä digitaidot, kuten toimisto-ohjelmistojen sujuva hallinta.
Palvelualojen työnantajat Paltan, Kaupan liiton ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan osaamistarpeiden pilottihankkeessa selvitettiin, millaista osaamista palvelualoilla tarvitaan. Työnantajien tarvitsemaa osaamista selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa työpaikkailmoituksista tekoälyä avuksi käyttäen.
Englannin ja ruotsin kielten taitoa tarvitaan erityisesti
Kun tarkastellaan työssä tarvittavaa kielitaitoa, englannin lisäksi ruotsin kielen osaaminen nousee esiin tärkeänä taitona. Kielitaitoa tarvitaan asiakaspalvelussa, mutta myös muissa kuin palvelualan tehtävissä. Erityisesti ruotsin kielen korostuminen aineistossa kertoo vahvaa viestiä siitä, että toinen kotimainen kieli nähdään merkittävänä osaamisena, joka myös halutaan nostaa konkreettisesti esille työpaikkailmoituksissa.
Kielitaidon lisäksi toimisto-ohjelmiin liittyvät osaamistarpeet korostuivat kaikilla selvityksen toimialoilla. Toimisto-ohjelmilla tarkoitetaan ohjelmia, joita käytetään päivittäisessä työskentelyssä. Erityisesti MS Officeen liittyvät taidot nousivat esille aineistossa. Myös sähköpostin käyttöosaaminen korostui useassa työpaikkailmoituksessa.