7.3.2024Palvelubarometri 2024

Palvelubarometri: Palvelutalous kääntyi laskuun – nopeakin piristyminen kuitenkin mahdollista

Paltan kuvituskuva

Palvelubarometrin 2024 mukaan palvelualojen liikevaihdon kasvu pysähtyi vuonna 2023 ja hintamuutoksista puhdistettu myynnin määrä kääntyi laskuun. Viime kuukaudet palvelutuotanto kehittynyt heikosti, mutta työllisyys on pysynyt kohtuullisella tasolla ja valoa on näkyvissä tunnelin päässä. Kasvun jarruna ovat etenkin korkeat korot. Kotimaisista tekijöistä poliittisten lakkojen vaikutusta voidaan vasta arvioida.

Paltan Palvelubarometri kokoaa yhteen yksityisten palvelualojen tilannekatsauksen muun muassa palveluyritysten määrästä ja sen kehityksestä, alojen työllisyydestä ja liikevaihdon sekä tuotannon kehityksestä.

Palvelubarometrin 2024 keskeiset havainnot lukuina

Palvelubarometrin keskeiset havainnot

Palvelualojen liikevaihdon kasvu pysähtyi vuonna 2023 ja hintamuutoksista puhdistettu myynnin määrä kääntyi laskuun. Viime kuukaudet palvelutuotanto kehittynyt heikosti. Vaikka tilanne on vielä hyvin epävarma, tulevien kuukausien myyntiodotuksissa on havaittavissa pientä piristymistä, mikä viittaa aallonpohjan olevan juuri käsillä.

Henkilöstömäärän odotetaan lähikuukausina pysyvän ennallaan tai vähenevän maltillisesti. Myös avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt selvästi huipustaan.

Pandemian jälkeinen työllisyyden kasvu oli palveluissa laaja-alaista, vain matkustajaliikenteessä työllisyys ei ole toipunut entiselleen. Kaikkiaan yksityiset palvelualat työllistävät yli miljoona ihmistä Suomessa.

Suomen palveluviennin arvo oli vuonna 2023 yhteensä 31,8 mrd. mikä oli 4 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kun palveluiden tuonnin arvo oli noin 40 mrd. palvelutase oli 8,6 mrd. euroa alijäämäinen.

Konkurssien määrä on lisääntynyt selvästi viime vuosista. Yritysten lukumäärään suhteutettuna konkurssien määrä näyttää kuitenkin edelleen suhteellisen maltilliselta.

Kysy asiantuntijaltamme palvelubarometrista

Martti Pykäri

Johtaja, Pääekonomisti

Tietopalvelut

Ajankohtaista tutkimustietoa palvelualojen taloudesta

Sisältöä ei löytynyt