Viestimme päättäjille

Palta kuvituskuva

Viestimme päättäjille

Palta rakentaa menestyksen edellytyksiä palvelualojen kukoistukselle. Tavoitteenamme ovat työelämän kestävä uudistaminen, osaavan työvoiman saatavuuden parantaminen sekä kilpailukykyisten palveluiden ajama kasvu.

Kun palvelualat menestyvät, Suomi menestyy

Palvelualat ovat maamme suurin työllistäjä, yli miljoona ihmistä työskentelee palvelualoilla. Palvelut tuottavat BKT:sta 40 prosenttia ja viennistä kolmanneksen.  Palvelut ovat olleet 2000-luvulla viennin kasvun veturi, ja kasvupotentiaalia on merkittävästi myös tulevaisuudessa. Talous palveluvaltaistuu maailmanlaajuisesti ja on tärkeää, että Suomi pysyy kehityksessä ja kilpailussa mukana.

Palvelutalous tarvitsee menestyäkseen osaavaa työvoimaa, kilpailukykyiset työmarkkinat, palvelut huomioivaa vienti- ja innovaatiopolitiikkaa sekä uudistumiseen rohkaisevaa sääntelyä. Palvelualat ovat merkittävässä roolissa ilmastoratkaisujen luomisessa.

Palvelualojen merkitys Suomelle on mittava